Mainos
Mainos

Ennennäkemätön rankkasade kurittaa Japania – 17 kuollut

Japanissa ainakin 17 on kuollut ja 20 on kateissa rankkasateiden iskettyä Kyushun saarelle Lounais-Japanissa. Lisäksi 50 000 ihmistä on evakuoitu, viranomaiset kertoivat tänään.

Kuolonuhrien määrän pelätään yhä kasvavan.

Joissain osissa Kyushua vettä satoi tunnissa 100 millimetriä. Japanin meteorologisen laitoksen mukaan vastaavanlaista sadetta ei ole nähty alueella koskaan.

Viranomaisille tulvii tietoja mutavyöryistä, jotka ovat haudanneet taloja. Apuun on lähetetty pelastuslaitoksen lisäksi myös sotilaita. Pelastustöitä vaikeuttaa se, että monet kulkuväylät ovat jääneet mudan tai vesimassojen alle.

Kyushu on eteläisin ja kolmanneksi suurin Japanin pääsaarista.

(STT – AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme