Mainos
Mainos

Ensimmäinen eurooppalainen luotain kuulennolle

SMART 1 -luotaimessa on mukana kaksi suomalaista mittalaitetta.

Täysikuu

Euroopan avaruusjärjestö ESA laukaisee avaruuteen vajaan viikon päästä ensimmäisen eurooppalaisen kuuluotaimen. SMART 1 -luotaimen ja sen erikoislaitteiston avulla yritetään ratkoa kuun mysteereitä, mutta isommin hanke panostaa uuden teknologian testaamiseen.

Vaikka amerikkalaiset, venäläiset ja japanilaiset avaruustutkijat ovat tarkkailleet kuuta jo yli 10 luotaimella, eurooppalaiset lähtevät liikkeelle tavallaan pilottiversiolla. Ruotsalaisten johtamaa ESA:n kuuluotainhanketta on valmisteltu vain kolme vuotta ja vajaalla sadan miljoonan euron budjetilla. Tärkein testattava teknologia on kuuluotaimen moottori ja sen energianlähde.

- Suomalainen uusi teknologia on vahvasti edustettuna SMART 1 -luotaimessa, sillä sen seitsemästä instrumentista kaksi on kehitetty ja valmistettu Suomessa. Tärkeässä roolissa on jo matkan aikana SPEDE-mittari, joka tarkkailee ionimoottorin toimintaa ja mittaa sen päästöjä, kertoo tohtori Harri Laakso ESA:sta.

SMART 1 laukaistaan kohti kuuta 28. syyskuuta Ranskan Guyanasta, Etelä-Amerikasta. Luotaimen matka kuun kiertoradalle kestää 1,5 vuotta, minkä jälkeen se tekee havaintoja kuusta noin kuuden kuukauden ajan.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme