Mainos
Mainos

Erikoinen tutkimustulos: Pitkään avaruudessa olleet astronautit palaavat aivot muuttuneina

Tutkijat ovat selvittäneet, mitä ihmiskehossa tapahtuu vietettäessä pitkiä aikoja avaruuden painottomuudessa.

Tiedossa on jo entuudestaan, että painottomuus on haitallista esimerkiksi lihaksistolle, jonka ei tarvitse avaruudessa kamppailla maan painovoimaa vastaan.

Quartz-sivusto kertoo tuoreesta, sangen mielenkiintoisesta tutkimuksesta, joka on julkaistu New England Journal Of Medicin -julkaisussa.

Kyseisessä tutkimuksessa astronauttien aivoja tutkittiin magneettikuvauksella ennen ja jälkeen avaruuslennon. Tutkimukseen oli osallistunut peräti 34 astronauttia, mikä on erittäin hyvä otos astronauttien harvalukuisessa joukossa. 

Tutkimuksen mukaan monella maahan palanneella astronautilla aivot olivat sijoittuneet kallon sisällä uuteen paikkaan. Osallistujen aivot olivat nimittäin alkaneet kellua korkeammalla kuin aikaisemmin. Toisaalta joidenkin aivoalueiden välinen tila oli kutistunut. Muutoksien aivoissa havaittiin olevan yleisempiä, mitä pidempään astronautti oli oleskellut avaruudessa.

Toistaiseksi ei ole tiedossa, että onko kyseisistä muutoksista haittaa astronauteille.

Avaruudessa oleskelun vaikutuksia ihmisen keholle on tärkeä tutkia, kun pohditaan tulevaisuuden pidempiä matkoja esimerkiksi Mars-planeetalle.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme