Mainos

Erikoisartikkeli: Sarjaraiskaaja pääsi karkuun poliisin typerien virheiden takia – murhasi 12 ihmistä ja on 40 vuoden jälkeen yhä kateissa

Sadistinen, mielisairas ja vaarallinen. Psykopaattinen sarjamurhaaja terrorisoi Kaliforniaa kokonaisen vuosikymmenen. Hän vakoili uhrejaan viikkoja, ennen kuin hän kävi näiden kimppuun näiden omassa kodissa. Hän raiskasi 53 naista ja teki 12 murhaa, kun poliisin tutkinta oli juuttunut paikoilleen.

MTV Uutiset julkaisee artikkelin yhteistyössä Tieteen Kuvalehden Historia-julkaisun kanssa.​​​​​​​

Sairaanhoitaja Jannie Cooper aikoi viettää leppoisan aamun 5. lokakuuta 1976. Hänen miehensä oli ilmavoimien upseeri, jonka piti lähteä töihin aikaisin. Jannie hyvästeli miehensä ja meni sitten takaisin nukkumaan.

Kohta kuului tuttujen pienten jalkojen töminää, kun Cooperien kolmivuotias poika tuli nukkumaan äitinsä viereen. Sitten Jannie kuuli ääntä ovelta. Hän ei pelästynyt, sillä hän ajatteli miehensä palanneen kotiin.

”John?! Unohditko sinä jotain?”

Jannie ei osannut epäillä mitään, kun naamioitunut mies ryntäsi yhtäkkiä makuuhuoneeseen ja heittäytyi makaamaan hänen päälleen sängylle.

”Turpa kiinni! Haluan vain rahasi. En tee sinulle mitään. Anna vain minulle rahasi. Minulla on veitsi!” mies sähisi yhteen purtujen hampaiden välistä.

Jannie tunsi kylmän terän painuvan kehoonsa. Hän piteli poikaansa tiukasti sylissään ja sanoi kauhusta jäykkänä:

”Ota rahat ja lähde tiehesi. Mene jo!”

Mies ei lähtenyt. Hän käänsi Jannien ympäri tottunein ottein ja sitoi tämän kädet selän taakse. Sitten hän peitti naisen silmät liinalla ja tukki tämän suun.

Lopuksi hän sitoi myös pikkupojan kädet selän taakse.

Sitten mies lähti makuuhuoneesta tutkimaan asuntoa. Jannie kuuli hänen availevan kaappeja kylpyhuoneessa ja keittiössä. Sitten mies palasi takaisin sängyn luokse.

”Leiki vähän penikselläni”, mies kuiskasi ja asetti elimensä naisen selän taakse sidottuihin käsiin. Jannie huomasi, että miehen penis oli pieni ja liukas. Hänen oli täytynyt voidella se jollain.

”Älä koske minuun!” Jannie aneli.

”Turpa kiinni! Tee niin kun sanon tai käytän veistä!”

Jannie totteli. Seuraavaksi mies avasi solmut naisen nilkoissa.

”Ei, ei sitä!” Jannie ajatteli.

”Näytit tosi hyvältä upseerikerhon juhlassa”, mies kuiskasi raiskauksen aikana.

Huomautus pelästytti Jannien entistä pahemmin. Hän oli ollut pari päivää aiemmin juhlissa upseerikerholla. Mutta miten mies tiesi asiasta?

Jannie Cooper huomasi raiskauksen kuluessa, että mies ei onnistunut laukeamaan, vaikka kuinka yritti. Jossain vaiheessa raiskaaja luovutti ja sanoi menevänsä keittiöön tekemään ruokaa.

Jannie sai jonkin ajan kuluttua liinan silmiltään ja suunsa vapaaksi. Hän kuiskasi pojalleen, että tämän piti maata aivan hiljaa.

Sitten hän ryntäsi takaovelle ja pääsi ulos. Jannie juoksi alasti pihatielle ja huusi apua. Naapuri näki hänet ja soitti poliisille. Poliisin saapuessa raiskaaja oli jo paennut paikalta.

Harvinaiset solmut ja poikkeuksellisen pieni penis

Rikoksen tutkintaa johtanut Richard Shelby saapui rikospaikalle aamukahdeksalta.

Sacramentolainen Shelby oli saanut mainetta poliisina, sillä hän oli pannut jo kaksi sarjaraiskaajaa telkien taakse.

Shelby tiesi olevansa taitava poliisi, eikä hän arkaillut näyttää itseluottamustaan.

Sinä aamuna hän ei kuitenkaan aavistanut, että tämän rikoksen tutkiminen jatkuisi 30 vuotta ja että hän tulisi vielä kirjoittamaan 450-sivuisen kirjan purkaakseen turhautumistaan tutkinnan etenemättömyyteen ja rikolliseen, jota alettiin kutsua nimellä East Area Rapist (itäisen alueen raiskaaja) eli EAR.

Poliisien puhutellessa Jannie Cooperia tämä oli järkyttynyt mutta järjissään. Hän hieroi vuorotellen ranteitaan ja nilkkojaan.

Punaiset juonteet paljastivat, kuinka tiukasti raiskaaja oli sitonut hänet kengännauhoilla.

Miehellä oli ollut kommandopipo, joten Jannie ei kyennyt kuvailemaan hänen kasvojaan. Kyseessä oli kuitenkin nuori valkoinen mies, joka oli noin 175-senttinen.

Hän oli puhunut vaimealla äänellä ja käskenyt toistuvasti uhriaan pitämään turpansa kiinni.

Jannie epäröi hiukan ennen kuin kertoi poliiseille vielä yhden tärkeän tiedon: miehellä oli poikkeuksellisen pieni penis.

Rikostutkijat kiinnittivät huomiota myös kengännauhoihin, joilla raiskaaja oli sitonut Jannien. Solmut näyttivät erittäin monimutkaisilta, ja rikosteknisen osaston tutkijat onnistuivat lopulta tunnistamaan solmut.

Ne olivat timanttisolmuja eli harvinaisia merenkulun koristesolmuja, jotka vain harva tunsi ja ainoastaan asiantuntija osasi tehdä.

”En uskonut hetkeäkään, että rikos olisi hetken päähänpisto ja uhri satunnainen. Miehen tiedot uhrin aiemmista liikkeistä paljastivat, että rikos oli huolellisesti suunniteltu,” Richard Shelby sanoi haastattelussa vuosia myöhemmin.

Rikollinen oli raiskannut aiemminkin ja tulisi tekemään sen uudelleen. Molemmat Shelbyn oletukset osoittautuivat oikeiksi.

Epäily sarjaraiskaajasta heräsi

Poliisilla ei ollut vielä 70-luvulla käytössään tietokoneita, ja suurten tietomäärien käsittely oli hidasta.

Poliisin sisäinen tiedonjako tapahtui lähinnä raportteja selaamalla, kollegoiden välisinä puhelinkeskusteluina ja poliisiaseman lounashuoneessa juttelemalla.

Juuri kollegan satunnainen huomautus poliisiasemalla johdatti Shelbyn läheisessä poliisipiirissä sattuneen lähestulkoon identtisen raiskaustapauksen jäljille.

Teini-ikäiset sisarukset Cheri ja Susan olivat 17. heinäkuuta 1976 kaksin kotona ja nukkuivat sängyissään, kun nuorempi sisaruksista, Cheri, heräsi veitsi kurkullaan ja kuuli miehen kuiskaavan yhteen purtujen hampaiden välistä:

”Leikkaan kurkkusi auki heti, jos liikahdatkaan!”

Cherin kädet sidottiin selän taakse, ja sitten rikollinen kävi kiinni tämän siskoon ja sitoi hänetkin.

Sitten mies ryhtyi tutkimaan taloa. Sen jälkeen hän palasi vanhemman sisaruksen luokse, vei voiteella sivellyn peniksensä tämän selän taakse sidottuihin käsiin ja kuiskasi tytölle:

”Leiki sillä!”

Susan kamppaili vastaan ja yritti kirkua, ja rikollinen huusi kerta toisensa jälkeen ”Turpa kiinni!”. Hän raiskasi 16-vuotiaan tytön neljästi.

Raportin luettuaan ­Shelby oli vuorenvarma asiasta: ­Cherin ja Susanin kimppuun käynyt mies oli sama, joka oli raiskannut myös Jannie Cooperin.

Shelby aavisteli, että samankaltaisia rikoksia tapahtuisi vielä lisää.

Tapoihinsa piintynyt

Shelbyn aavistus kävi pian toteen. EAR iski uudelleen 9. lokakuuta – vajaa viikko Jannie Cooperin raiskauksen jälkeen.

Tällä kertaa uhri oli teinityttö, joka oli yöllä yksin kotonaan. Sitä seurasi kaksi tapausta 18. lokakuuta: ensin nuori äiti raiskattiin kymmenvuotiaan poikansa silmien edessä, ja myöhemmin samana päivänä EAR raiskasi teinitytön kaupungin toisella laidalla.

Rikokset muistuttivat hämmästyttävän paljon toisiaan. EAR ei vaihtanut menettelytapojaan vaan noudatti niitä orjallisesti ja lähes rituaalimaisesti:

Hän murtautui koteihin ja yllätti uhrit näiden nukkuessa. Ensin hän vakuutti uhrille, että halusi vain tämän rahat.

Sitten hän sitoi naiset ja kävi heidän kimppuunsa seksuaalisesti. Ensin hän pakotti uhrin tarttumaan penikseensä, ja sitten mies raiskasi. Hän onnistui kuitenkin laukeamaan vain harvoin.

Kerta toisensa jälkeen hän joutui keskeyttämään aktin ja lähti etsimään jääkaapista ruokaa.

Miehen käyttäytyminen oli niin tunnistettavaa, että poliisi tiesi heti, jos EAR oli ollut asialla: Naamari ja käsineet. Hampaiden välistä kuiskailu. Tappamisella uhkaaminen ja huomautukset, joilla uhreille tehtiin selväksi, että heitä oli tarkkailtu jo aiemmin. Käsien kivulias sitominen selän taakse monimutkaisella solmulla sekä poikkeuksellisen pieni penis, johon oli sivelty jotakin voidetta.

Tutkimukset eivät edenneet, vaikka poliisilla oli tarkkaa tietoa raiskaajan käyttäytymisestä.

Tilanteen pitkittyminen kirvoitti kiivaita lehtiotsikoita ja pelotti paikallisia. Poliisi ei kyennyt enää pimittämään sitä, että ­sadistinen sarjaraiskaaja oli vapaalla jalalla.

Paikallisista asukkaista tuli yhä pelokkaampia joka kerta, kun EAR toisti rikoksensa.

”Jopa kokeneet poliisit tarkistivat iltaisin ikkunoidensa lukituksen ja nukkuivat ladattu ase yöpöydällään”, Shelby muisteli myöhemmin jännittynyttä tunnelmaa Kaliforniassa noina vuosina.

Poliisi sortui typeriin virheisiin

Poliisi julkaisi tietoja sarjaraiskaajan käyttäytymisestä että hänestä piirrettyjä luonnoksia, kun tieto rikoksista levisi julkisuuteen.

Poliisi sai kahdesti vinkin yksityishenkilöiltä, mutta molemmilla kerroilla se lankesi tyhmiin virheisiin.

Ensimmäisellä kerralla EARin äskettäisen uhrin naapurit soittivat poliisille ja kertoivat, että he olivat löytäneet pensaaseensa piilotetun pussin, jossa oli hiihtohuppu, käsinepari ja taskulamppu.

Vuorossa olleelta poliisilta kysyttiin puhelimessa, mitä tavaroille pitäisi tehdä, ja hän vastasi sen tarkemmin ajattelematta:

”Ne voi vain hävittää.”

Kuultuaan tapauksesta Richard Shelby ensin mykistyi ja järkyttyi ja raivostui sitten perin pohjin. Arvokkaita todisteita oli viety kaatopaikalle! Shelby kommentoi myöhemmin sarkastisesti:

”EAR saattoi olla älykäs, mutta hänen ei olisi edes tarvinnut olla.”

Seuraavan merkittävän erehdyksen poliisi teki joulukuussa 1977.

Erään kioskin myyjä soitti tutkijoille ja kertoi, että EARin kuvaukseen sopiva mies kävi usein hänen liikkeessään.

Poliisi kiinnostui vinkistä, ja kaksi poliisia määrättiin pitämään kioskia silmällä. Heitä oli ehdottomasti määrätty pukeutumaan siviilivaatteisiin, mutta he eivät totelleet käskyä.

Toinen poliiseista tuli paikalla virkapuvussaan eikä viitsinyt lähteä kotiin vaihtamaan vaatteita.

Hän tyytyi vain vetämään pusakan poliisitakkinsa päälle, mutta univormun housut antoivat hänet ilmi. Kuka tahansa olisi tunnistanut hänet poliisiksi, eikä hän edes viitsinyt piiloutua takahuoneeseen.

Poliisit saapuivat kioskiin puolenyön aikaan, ja muutaman tunnin kuluttua kioskin puhelin soi.

”Anna puhelin kytille”, mies sanoi.

”Ei täällä ole poliiseja”, myyjä valehteli, mutta turhaan.

”Paskapuhetta”, kuului puhelimesta.

Myyjä ei tiennyt, mitä pitäisi tehdä, joten hän antoi luurin toiselle poliiseista. Tämä sanoi puhelimeen:

”Kuka siellä on?”

Linjan toisesta päästä ei kuulunut mitään. Sitten luuri laskettiin alas.

Viha purkautui pariskuntiin

Kaikki viittasi siihen, että EAR suunnitteli rikoksensa tarkasti ennalta. Poliisi sai muun muassa kuulla, että vieraille tavallisesti haukkuvat koirat olivat täysin rauhallisia EARin läsnä ollessa.

Tutkijat päättelivät siitä, että raiskaaja oli ruokkinut koiria jo viikkoja ennen rikoksen tekemistä. Ajan myötä East Area Rapist vaikutti kuitenkin kyllästyneen tavanomaisiin raiskauksiin.

”Usein sanotaan, että raiskaamisessa on kyse vihasta eikä seksistä. Tuo kieroutunut kusipää todisti väitteen oikeaksi kerta toisensa jälkeen”, Shelby kirjoitti EARin tekojen motiiveista.

Rikollinen ei nauttinut seksuaalisesta teosta vaan uhriensa pelosta. Rikossarja sai ehkä juuri siksi uuden käänteen 2. huhtikuuta 1977.

Tuona päivänä EAR teki ensimmäisen useista rikoksistaan, jotka kohdistuivat pariskuntaan. Yksinäiset naiset eivät enää riittäneet, vaan rikospaikalla piti olla myös mies.

Moni seikka viittaa siihen, että EAR sai sadistista nautintoa naisten raiskaamisesta pakottaessaan näiden miehet katsomaan sitä kädet sidottuina ja voimattomina.

EAR keksi myös uusia tapoja uhriensa piinaamiseksi. Sidottuaan miehen kädet selän taakse sängyllä EAR meni keittiöön ja haki sieltä pinon lautasia. Hän asetti ne miehen selälle ja sähisi taas hampaidensa välistä:

”Tapan sinut heti, jos kuulen täältä pienimmänkin äänen!”

EAR raiskasi puolustuskyvyttömän vaimon miehen yrittäessä pysyä hiljaa.

Rikollinen itki kuin lapsi

Vuodenvaihteessa 1977–1978 EAR teki joukon raiskauksia. Tältä ajalta on viitteitä siitä, että rikollinen oli tuolloin henkisen romahduksen partaalla.

Lokakuussa 1977 uhri kuuli väkivaltaisen raiskauksen jälkeen EARin kiertelevän talossa itkien ja mutisten:

”Anteeksi, äiti! Äiti, auta minua! En haluaisi tehdä tällaista. Miksi kukaan ei auta minua?”

Toisen raiskauksen jälkeen EAR ­ei puhunut mitään, mutta hän oli käpertynyt huoneen nurkkaan ja itkenyt kuin lapsi.

EAR ei kuitenkaan vuodattanut kyyneleitä uhriensa kärsimysten takia, vaan hän suri omaa kohtaloaan.

Eräällä kerralla hän raiskasi naisen toistamiseen ensin itkettyään. Kaikki hänen käytöksessään viittaa siihen, että hän olisi kaivannut nopeasti psykiatrista hoitoa.

Raiskaaja mieli tuntui muuttuvan vain synkemmäksi. Hän hankki pistoolin ja alkoi käyttäytyä entistä väkivaltaisemmin uhrejaan kohtaan. Hän saattoi muka vahingossa viiltää uhreja verille liikutellessaan veistään näiden keholla.

Poliisilla ei ollut vieläkään ratkaisevia johtolankoja, vaikka käsillä oli jo 30 selvittämätöntä tapausta, jotka kaikki olivat EARin tekemiä.

Raiskauksista murhiin

Poliisivoimissa ajateltiin jo, ettei tilanne voisi enää pahentua, mutta niin kuitenkin kävi.

EAR raiskasi vielä kymmenkunta kertaa. Lehdistö julkaisi kauhujuttuja EARista, ja Kalifornian asukkaiden pelko kasvoi entisestään.

Aviopari Brian ja Katie Maggiore kävelytti helmikuisena iltana vuonna 1978 koiraansa kotinsa lähistöllä, kun naamioitunut mies yhtäkkiä pysäytti heidät.

Pariskunta yritti paeta, mutta mies tarttui pistooliinsa ja ampui molemmat – ensin miehen ja sitten naisen.

Silminnäkijänä oli kymmenvuotias naapurinpoika. Hänkin joutui kasvotusten murhaajan kanssa mutta jäi henkiin todennäköisesti siksi, että mies oli jo tyhjentänyt lippaansa useilla laukauksilla Katien ruumiiseen.

Pariskunta oli saanut surmaa edeltävinä viikkoina pelottavia puheluita.

Tuntematon mies oli soittanut Katielle, kertonut raiskanneensa jo useita naisia ja ilmoittanut Katien ”olevan seuraava”.

Verenhimoinen amokjuoksu

Vuoden 1979 lopussa EARin ura rikollisena sai viimeisen äärimmäisen käänteensä: hänestä tuli sarjamurhaaja.

Pariskunta Robert Offerman ja Debri Manning löydettiin 30. joulukuuta sidottuina ja ammuttuina kodistaan. Rikospaikalta löytyivät kaikki EARin tekojen tyypilliset piirteet. Uhrien kädet oli sidottu timanttisolmuilla, ja murhaaja oli syönyt jääkaapista joulukalkkunan jäänteitä. EAR ei ollut kuitenkaan raiskannut Debri ­Manningia eikä viettänyt asunnossa tavalliseen tapaansa tuntikausia.

Poliisin tutkimukset viittasivat siihen, että EARin suunnitelma oli mennyt sillä kerralla pieleen. Robert ­Offerman oli ilmeisesti päässyt vapaaksi siteistä ja käynyt EARin kimppuun, kun tämä oli ollut sitomassa miehen jalkoja.

Offerman ei kuitenkaan kyennyt taltuttamaan EARia, joka oli ampunut miestä neljästi. Sitten EAR oli kävellyt käsistään sidotun Debri Manningin luokse, painanut pistoolin hänen takaraivoonsa ja laukaissut sen.

Kukaan ei tiedä varmasti, oliko EAR ­päättänyt tappaa Robert Offermanin ja Debra Manningin jo ennen murtautumistaan näiden asuntoon.

Selvää on kuitenkin se, ettei mies tyytynyt enää raiskaamiseen tuon raa’an surmatapauksen jälkeen, vaan hänen sadististen himojensa tyydyttäminen vaati siitä lähtien tappamista.

Kauhistuttavat murhat jatkuivat. EAR iski yöaikaan, yllätti pariskunnan sängystään ja sitoi nämä.

Sitten hän raiskasi naisen ja tappoi lopuksi molemmat yhdellä laukauksella takaraivoon. Hän ei ammuskellut sen enempää ilmeisesti siitä syntyvän metelin takia.

Useista raakalaismaisista murhista huolimatta poliisilla ei ollut vieläkään kunnon johtolankoja, eikä kukaan tiennyt, päättyisikö painajainen koskaan.

Greg Sanchezista ja Cheri Smith-Dominguezista tuli EARin 10. ja 11. murhauhri 27. heinäkuuta 1981.

Sitten sarjamurhaaja yhtäkkiä lopetti. Lähes viiteen vuoteen ei sattunut yhtään rikosta, joka olisi voitu yhdistää EARiin. Mies oli ehkä muuttanut pois Kaliforniasta ellei jopa Yhdysvalloista.

Lehdistö ja kalifornialaiset hengähtivät helpotuksesta, mutta sitten EAR iski jälleen. Hän raiskasi ja murhasi 18-vuotiaan Janelle Cruzin 4. toukokuuta 1986.

Viimeiset elonmerkit EARista

EAR ilmoitti itsestään taas vuonna 1991.

Hän soitti tuolloin eräälle aiemmalle uhrilleen. Nainen kuuli puhelun taustalla naisen ja lapsen juttelua, ja tämä johti teoriaan siitä, että EAR olisi perustanut kuluneina vuosina oman perheen.

Richard Shelby jätti työt poliisina Sacramentossa vuonna 1993 ja jäi eläkkeelle löytämättä EARia.

Hän sai kuitenkin tulevina vuosina useita yhteydenottoja kollegoiltaan, jotka eivät olleet unohtaneet ratkaisematonta tapausta.

Osa heistä oli eläkkeellä mutta tutki yhä tapauksia omalla ajallaan. Shelbykään ei jättänyt EARia tyystin taakseen vaan ryhtyi kirjoittamaan kirjaa Hunting a Psykopath.

”Olen varma, että EAR on elossa. Hän seuraa uutisia itsestään, ja ne hivelevät hänen itsetuntoaan.

Se häiritsi minua jo kirjaa kirjoittaessani. EAR ei ole kuollut tai muutenkaan pois pelistä”, ­Shelby sanoi kirjansa julkaisutilaisuudessa antamassaan lausunnossa vuonna 2015.

Sarjamurhaajan jahti jatkuu edelleen

Liittovaltion keskusrikospoliisi FBI ja Sacramenton poliisivoimat jatkavat yhä East Area Rapist -tapausten tutkimista 40 vuoden jälkeen.

”Poliisi ei tule lopettamaan tutkintaa koskaan, vaikka aikaa kuluisi kuinka paljon. Tämä henkilö tuhosi monen ihmisen elämän, ja hänet pitää saada siitä tilille”, tutkintaa johtava Paul Belli sanoi lehdistötilaisuudessa viime vuonna.

Poliisi on luvannut 50 000 dollarin palkkion tiedoista, jotka johtavat EARin kiinniottoon. Hänen uskotaan olevan nyt 60–75-vuotias.

”Palkkio voi johtaa vinkkiin, jota voimme hyödyntää”, Belli sanoi.

Murhien ja raiskausten lisäksi EAR teki yli 120 murtoa, muttei ollut silti murtovaras.

Hän jätti toistuvasti varastamatta arvoesineitä, ja FBI uskoo, että EAR varasti uhrien henkilökortteja ja sormuksia lähinnä muistoksi teoistaan. FBI toivoo jonkun nähneen erikoisen kokoelman.

Lue myös:

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.