Mainos

Eristetylle Qatarille vaatimuslista – maata syytetään terrorismin tukemisesta

Saudi-Arabia ja sen liittolaismaat Persianlahden alueelta ovat laatineet vaatimuslistan eristämälleen Qatarille. Asiasta tiedotti Yhdysvaltain ulkoministeri Rex Tillerson keskiviikkona.

Tillerson sanoi Yhdysvaltain toivovan, että Qatarille laaditut vaatimukset ovat järkeviä sekä mahdollisia toteuttaa.

Yhdysvallat oli aiemmin tällä viikolla ehtinyt kummastella, miksi Saudi-Arabian johtama ryhmittymä ei ollut saanut aikaan selkeää listaa vaatimuksistaan Qatarille syytettyään maata terrorismin tukemisesta.

Saudi-Arabia ja useat muut arabimaat katkaisivat diplomaattisuhteensa Qatariin noin kaksi viikkoa sitten. Maat ovat yrittäneet myös katkaista Qatarin lentoyhteydet.

Qatar ei ole karkottanut vastatoimena Saudi-Arabian, Bahrainin tai Arabiemiraattien kansalaisia. Heitä asuu Qatarissa yli 11 000.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot