Mainos
Mainos

Espanja myöntää oleskelulupia laittomille siirtolaisille

Espanjan hallitus aikoo jakaa oleskelulupia niille laittomille siirtolaisille, joilla on voimassa oleva työsopimus.

Espanjan kartta ja lippu

Espanja jakaa oleskelulupia työssäkäyville laittomille siirtolaisille.

Espanjan hallitus aikoo jakaa oleskelulupia niille laittomille siirtolaisille, joilla on voimassa oleva työsopimus, kertoo maahanmuuttoministeri Consuelo Rumi El Pais -sanomalehden haastattelussa.

Oleskelulupia saisivat myös ne siirtolaiset, jotka ilmoittavat laitonta työvoimaa palkkaavista työnantajista. Lupien myöntämisen tarkoituksena on helpottaa ulkomaalaisten integraatiota, mutta myös taistella harmaata taloutta vastaan.

Lähes neljännes luvattomista Eurooppaan saapuvista siirtolaisista kulkee Espanjan kautta. Kansalaisjärjestöt arvioivat, että Espanjassa on ainakin miljoona laitonta siirtolaista. Suurin osa heistä on marokkolaisia tai eteläamerikkalaisia.

Hallitus aikoo myös helpottaa laillista maahanmuuttoa jakamalla kolmen kuukauden viisumeita, joiden tarkoituksena on antaa maahanmuuttajille aikaa hankkia työtä ennen oleskeluluvan hakemista.

Tänä vuonna Espanjaan on saapunut vesiteitse jo 8000 siirtolaista. Ainakin 81 maahan pyrkijää on hukkunut matkalla.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme