Mainos
Mainos

Espanjaa uhkaa hälytystila lennonjohtajien takia

Espanjan hallitus uhkaa julistaa maahan hälytystilan, elleivät lennonjohtajat palaa töihin, kertoo El Pais -lehti. Hälytystila olisi ensimmäinen sen jälkeen, kun maa siirtyi diktatuurista demokratiaan.

Hälytystila merkitsisi, että protestoivat lennonjohtajat voitaisiin viedä saman tien tuomioistuimen eteen, jossa heitä voisi uhata jopa vuosien vankeustuomio.

Armeija määrättiin yöllä johtamaan maan lentoliikennettä lennonjohtajien epävirallisen mielenilmauksen vuoksi. Miltei koko Espanjan lentoliikenne pysähtyi yllättäen eilen illalla, kun suurin osa lennonjohtajista ilmoittautui sairaiksi.

El Paisin mukaan ainakin 330 000 ihmisen lennot ovat peruuntuneet tai lykkääntyneet.

Armeija otti haltuunsa lennonjohtotornit Madridissa, Barcelonassa, Sevillassa ja Kanariansaarilla. Barcelonassa lennonjohtajat tulivat yövuoroon ja lentoliikennettä pyritään jatkamaan.

Pääministeri Jose Luis Rodriguez Zapatero määräsi puolustusministeriön johtamaan lentoliikennettä siihen saakka, kunnes lennonjohto palaa töihinsä. Hallitus kokoontuu jälleen aamulla kriisikokoukseen.

El Paisin mukaan lennonjohtajien ammattiliitto myöntää, että joukkosairastumiset ovat protesti Espanjan hallituksen eilisille päätöksille muuttaa lentokenttien toimintaa. Muutokset vaikuttavat muun muassa lennonjohtajien työaikoihin.

Lennonjohtajat ja hallitus ovat kiistelleet työoloista jo vuoden. Ammattiliitto oli varoitellut viime päivinä, että tilanne kentillä oli muuttumassa tulenaraksi. Se kiistää kuitenkin järjestäneensä protestin ja vakuuttaa sen alkaneen spontaanisti.

(MTV3 - STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme