Mainos

Espanjan keskushallinto otti haltuunsa Katalonian raha-asioita: Estää varojen käytön itsenäisyysäänestykseen

Espanjassa keskushallinto on ottanut hallintaansa Katalonian itsehallintoalueen raha-asioita estääkseen varojen käyttämistä itsenäisyysäänestykseen.

Aluehallinnon varajohtaja Oriol Junqueras sanoo, että päätös on edesvastuuton.

Uutistoimisto AFP:n mukaan Espanjan konservatiivihallitus ilmoitti, että se ottaa haltuunsa Katalonian olennaisten palvelujen ja työntekijöiden palkkojen maksun.

Keskiviikkona poliisi pidätti 14 Katalonian aluehallinnon viranomaista osallisuudesta itsenäistymisäänestyksen valmisteluun. Poliisi niin ikään takavarikoi liki 10 miljoonaa äänestyslipuketta, joita oli tarkoitus käyttää kansanäänestyksessä.

Barcelonassa tuhannet ihmiset lähtivät kaduille protestoimaan poliisin toimia.

Katalonian aluehallinto aikoo järjestää kansanäänestyksen itsenäistymisestä lokakuun 1. päivänä.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot