Mainos

Espanjan ulkoministeri vaatii Katalonian johtajia lopettamaan valehtelun – "Kukaan ei tunnustaisi Katalonian itsenäisyyttä"

Katalonian separatistijohtajien tulisi lopettaa valehteleminen ja aloittaa keskustelut Espanjan keskushallinnon kanssa, vaatii Espanjan ulkoministeri Alfonso Dastis.

– Hypoteettinen itsenäisyysjulistus ei johda mihinkään, koska kukaan ei tunnustaisi sitä, Dastis sanoi.

– Heidän (Katalonian johdon) täytyy lopettaa valehteleminen, tulla järkiinsä ja hyväksyä, että löydämme Katalonialle paikan Espanjasta.

Espanjan keskushallinto on yrittänyt estää kaikin keinoin Katalonian ensi sunnuntaille kaavaileman kansanäänestyksen itsenäisyydestä.

Esimerkiksi äänestyksen järjestelystä vastaavia keskeisiä henkilöitä tutkitaan tottelemattomuudesta, julkisten varojen väärinkäytöstä ja virka-aseman väärinkäytöstä.

Espanjan keskushallinto ja perustuslakituomioistuin pitävät äänestystä laittomana. Katalonian johdon mukaan heillä on oikeus päättää tulevaisuudestaan, vaikka se ei olisi sallittua perustuslaissa.

Ihmisiä kutsuttu kuulusteluihin

Kataloniassa poliisi kertoi kutsuneensa 17 ihmistä kuulusteluihin epäiltynä verkkosivun kehittämisestä kansanäänestykselle. Epäiltyjen uskotaan luoneen verkkosivuston, jonka kautta ihmiset saavat hankittua äänestykseen tarvittavat asiakirjat helposti.

Lisäksi Guardia Civil -santarmit ovat kiertäneet kaupungintaloja ja pyytäneet henkilökuntaa luovuttamaan kaikki äänestykseen liittyvät asiakirjat.

Katalonian alueen johtaja Carles Puigdemont on jakanut Twitterissä ohjeita useille äänestyspaikoille, mutta tviitit on poistettu oikeuden määrättyä vastaavat tiedot hävitettäviksi.

Kyselyjen mukaan ajatus itsenäisyydestä jakaa katalaanit rajusti. Suurin osa haluaisi kuitenkin järjestää äänestyksen, jotta asia saataisiin päätökseen.

– He sanovat puolustavansa demokratiaa, mutta niin ei ole. He eristävät puolet väestöstä, Dastis kuvaili Katalonian johtoa.

"Kansainvälisen yhteisön tuki"

Dastisin mukaan kansainvälinen yhteisö tukee Espanjan keskushallintoa.

– On itsestään selvää, että he tukevat tavallista demokraattista valtiota, joka haluaa ainoastaan toteuttaa niitä arvoja, jotka me kaikki jaamme läntisessä maailmassa sekä Euroopan unionissa.

Dastis myös sanoi monen pelkäävän mahdollisia väkivaltaisuuksia.

– Jos väkivaltaa ilmenee, tapahtuu sitä niiden puolelta, jotka yrittävät edistää jotain laittomaksi, perustuslain vastaiseksi ja epädemokraattiseksi julistettua. 

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot