Mainos
Mainos

Espanjassa useita pommiräjähdyksiä

Muutaman ihmisen tiedetään loukkaantuneen eri puolilla Espanjaa sattuneissa pommiräjähdyksissä. Pommien takana on Baskien separatistijärjestö Eta, joka oli jo aiemmin uhannut räjähdyksillä.

Useita pommeja on räjähtänyt eri puolilla Espanjaa baskien separatistijärjestö Etan uhkauksen jälkeen. Paikallisten tiedotusvälineiden ja viranomaisten mukaan räjähdyksiä on ollut seitsemän.

Pommeja räjähti mm. pohjoisessa Leonissa ja Santillana del Marissa sekä etelässä Malagassa. Santillanassa on haavoittunut kaksi tai kolme ihmistä. Räjähdyksiä kerrottiin olleen myös Avilassa ja ja Ciudad Realissa Madridin eteläpuolella.

Vähän ennen räjähdyksiä baskisanomalehti Gara kertoi verkkonumerossaan Etan uhkaavan räjäyttää seitsemän pommia eri puolilla maata klo 14.30 Suomen aikaa. Lehti sai varoitukset nimettöminä puhelinsoittoina. Mikään räjähdyksistä ei ollut Pohjois-Espanjassa sijaitsevassa Baskimaassa, jonne baskiseparatistit pyrkivät perustamaan itsenäisen valtion.

Eta räjäytti viime perjantaina viisi pommia bensiiniasemilla Madridin ympäristössä. Kaksi poliisia haavoittui lievästi yhdessä räjähdyksistä.

(MTV3-Reuters-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme