Mainos
Mainos

Estonia-komitea: Viro ei tiennyt Estonian sotatarvikelasteista

Estonia-raportin mukaan komitea ei ole löytynyt todisteita siitä, että Viron hallitus tai viranomaiset olisivat tienneet Estonian sotatarvikekuljetuksista. Ruotsin tiedustelu- ja turvallisuuspalvelun johtaja puolestaan väitää kertonut, että kuljetukset tapahtuivat yhteistyössä virolaisten kanssa.

Viron parlamentin Estonia-komitea ei löytänyt todisteita siitä, että Viron hallitus tai viranomaiset olisivat tienneet sotatarvikekuljetuksista, joita Estonialla tehtiin ennen sen uppoamista. Tämän perusteella komitea päättelee, että Ruotsin sotilaallinen tiedustelu- ja turvallisuuspalvelu Must saattoi järjestää operaation virolaisten tietämättä. Sitä, oliko tämä Viron valtion etujen vastaista vai ei, on komitean mukaan mahdoton jälkikäteen päätellä.

Toissa keväästä lähtien asekuljetusväitteitä tutkinut komitea julkisti loppuraporttinsa tänään. Lehdistötilaisuudessa puheenjohtaja Margus Leiwo korosti, että johtopäätösten perustana ovat pelkästään ne faktat, jotka on pystytty todistamaan.

- Huhut on karsittu pois, Leiwo sanoi.

Viron parlamentti perusti komitean sen jälkeen, kun ruotsalaisselvitys paljasti Estonialla kuljetetun Ruotsiin tutka- ja kuuntelulaitteistoa syyskuun 14. ja 20. päivinä 1994, hieman ennen Estonian uppoamista. mutta ei kuitenkaan onnettomuusyönä.

Mustin entinen tiedustelujohtaja Erik Rossander kertoi viime kesänä komitealle, että kuljetukset tapahtuivat yhteistyössä virolaisten kanssa. Rossanderin mukaan Virosta lähetettiin venäläistä sotateknologiaa tutkittavaksi Ruotsiin, ja tutkimusten tuloksista toimitettiin Viroon kirjallinen selvitys.

Kyseistä selvitystä tai muita kirjallisia dokumentteja Rossanderin väitteen tueksi ei kuitenkaan löytynyt, eikä kukaan komission haastattelemista 56 henkilöstä myöntänyt tienneensä asiasta mitään.

Komitea ottaa raportissa kantaa myös sitkeisiin huhuihin, joiden mukaan osa onnettomuudessa kadonneista olisi yhä elossa. Nämä väitteet tulivat haastatteluissa esille niin monta kertaa, että komitea kehottaa Viroa vielä jatkamaan mahdollisten eloonjääneiden etsintää. Perusteena on, että heillä voisi olla olennaista tietoa Estoniaan liittyvistä kysymyksistä.

- Tämä ei silti tarkoita, että komitea uskoisi Estonian kapteenin Avo Pihtin tai jonkun muun henkilön olevan elossa, Leiwo painotti.

Sepp uskoo salaliittoteoriaan

Komitean varapuheenjohtaja Evelyn Sepp jätti raporttiin eriävän mielipiteen. Keskustapuoluetta edustava Sepp uskoo, että Estonian uppoaminen liittyi nimenomaan asekuljetuksiin, ja siksi niitä koskevaa tietoa on salattu.

Sepp väitti viime viikolla lehtihaastattelussa, että asekuljetuksista tiesivät useat Viron tuolloisen poliittisen johdon edustajista, muun muassa pääministeri Mart Laar. Hänen mielestään Ruotsilta pitäisi vaatia lisää tietoja siitä, kenen virolaisten kanssa asiasta oltiin yhteydessä.

Sepp uskoo myös, että kapteeni Piht pelastui ja elää nyt "jossain länsimaassa" tekaistun identiteetin turvin. Mitään todisteita tästä hänellä ei tosin ole.

Melkoista hämminkiä Virossa sai aikaan Seppin väite, jonka mukaan Isänmaanliittoa edustava Trivimi Velliste olisi komitean viimeisessä kokouksessa myöntänyt tienneensä asekuljetuksista jo alun alkaenkin. Tämänpäiväisessä lehdistötilaisuudessa Velliste kiisti jyrkästi sanoneensa mitään tällaista. Hän epäili Seppin syytösten olevan poliittisesti motivoituja, sillä Virossa valmistaudutaan jo kevään parlamenttivaaleihin.

Estonian turmassa hukkui 852 ihmistä, joista suurin osa virolaisia ja ruotsalaisia. Virallisen tutkimuskomitean vuonna 1997 valmistuneen selvityksen mukaan onnettomuuden syynä oli laivan keulavisiirin rikkoutuminen.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme