Mainos
Mainos

Etelä-Koreassa lakkoillaan

Etelä-Korean suurimmat telakat ja autotehtaat joutuivat tänään sulkemaan ovensa työntekijöiden laajojen lakkojen vuoksi. Myös maan suurin ammattiliitto KFTU kehotti jäseniään lakkoihin huomenna. Lakoilla vastustetaan uutta työlainsäädäntöä, joka supistaa työntekijöiden oikeuksia.

Etelä-Korean toiseksi suurin, ilman virallista asemaa oleva ammattiliitto julisti lakon alkaneeksi heti parlamentin äänestyksen jälkeen. Liitolla on jäseniä noin 500 000 keskeisillä vientiteollisuuden aloilla. Liiton mukaan lakkoon ryhtyi heti mm. 65 000 työntekijää Hyundai-konsernista: sen autotehtailta ja telakoilta. Myös muita autotehtaita ja mm. Etelä-Korean suurin autonosien valmistaja tulivat mukaan lakkoon.

Lakko laajenee huomenna, sillä maan suurin ammattiliitto KFTU on kehottanut noin 1,2 miljoonaa jäsentään osallistumaan siihen. Myös mm. sairaaloiden työntekijät ovat luvanneet lakkoilla perjantaina, ja yli 9 000 metron työntekijää liittyvät lakkoon lauantaina.

Etelä-Korean hallitus lupasi "tiukkoja vastatoimia" laittomille lakoille kertomatta kuitenkaan niiden yksityiskohtia. Myös poliisi lupasi tukahduttaa vastalauseet, ja tuhansia mellakkapoliiseja sijoitettiin vartioimaan julkisia rakennuksia.

Eteläisessä Kwangjun kaupungissa oli jo yhteenottoja. Sadat opiskelijat heittelivät poliiseja kivillä ja uhkailivat rautatangoilla. Etelä-Korean hallitseva Uusi Korea -puolue (NKP) hyväksyi kiistellyn työlainsäädännön varhain tänään parlamentissa ilman, että oppositio olisi ollut paikalla. Samalla hyväksyttiin myös laki, jolla lisätään Etelä-Korean salaisen poliisin valtuuksia.

Uusi työlainsäädäntö heikentää työntekijöiden oikeuksia. Se tekee yrityksille helpommaksi sanoa työntekijöitä irti, lisätä työaikaa ja mm. korvata lakkoileva työntekijä osa-aikaisella.
(STT-Reuter-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme