Mainos
Mainos

Eteläaasialaiset kokevat Britannian rasistiseksi

Eteläaasialaiset kokevat, että heidän täytyisi olla "kookoksia" pärjätäkseen - ulkokuorelta ruskeita, mutta sisältä valkoisia.

Useampi kuin joka kolmas Britanniassa asuva eteläaasialainen ei tunne itseään britiksi, kertoo BBC:n tutkimus. Noin 38 prosenttia eteläaasialaista sanoo tuntevansa itsensä vain hieman tai ei lainkaan brittiläiseksi. Tutkimukseen osallistuneista lähes puolet kokee, etteivät valkoiset kohtele heitä maan kansalaisina.

Myös useampi kuin joka kolmas on sitä meiltä, että eteläaasialaisen tulee olla niin sanottu "kookos" pärjätäkseen brittiläisessä elämässä. Kookoksella tarkoitetaan ihmistä, joka on "ruskea ulkokuoreltaan, mutta sisältä valkoinen". Tutkimukseen osallistuneista 12 prosenttia luokitteli itsensä kyseiseksi valkolaisittain ajattelevaksi tummaihoiseksi.

Eteläaasialaisista 84 prosenttia on kuitenkin tyytyväinen elämäänsä saarivaltiossa. Melkein puolet heistä uskoo, että Britanniassa heillä on enemmän mahdollisuuksia kuin alkuperäismaissaan.

(MTV3-STT-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme