Mainos
Mainos

Etiopia: Eritrea hyökkää uudella rintamalla

Etiopia kertoi tänään, että Eritrea on aloittanut uuden hyökkäyksen maiden raja-alueen itäosassa lähellä Punaisenmeren satamakaupunkia Assabia. Etiopian hallituksen edustajan mukaan hyökkäys alkoi varhain aamulla. Myöhemmin tänään Etiopia syytti Eritreaa siviilikohteiden pommittamisesta Etiopian pohjoisosassa

Myös Eritrea kertoi, että osapuolet kävivät tänään taisteluita 80 kilometrin päässä Assabin kaupungista. Molemmat maat syyttivät toisiaan taistelujen aloittamisesta. Etiopian puolustusministeriön mukaan Etiopia saavutti yhteenotoissa merkittäviä voittoja. Taistelut merkitsevät rajaselkkauksen merkittävää leviämistä. Etiopia ja Eritrea ryhtyivät taistelemaan raja-alueella 6. toukokuuta.

Assab on toinen Eritrean kahdesta isosta satamasta, ja Etiopia käytti sitä ennen selkkauksen puhkeamista tuonti- ja vientisatamanaan. Etiopian hallituksen edustajan mukaan myös taistelut Badmessa ja Serarossa maiden välisellä rajalla jatkuivat tänään. Etiopia kertoi Eritrean ilmavoimien iskeneen tänään pohjoiseen Adigratin kaupunkiin. Etiopian mukaan Eritrea ryhtyi ilmahyökkäykseen kärsittyään tätä ennen raskaita tappioita kahdella eri rintamalla.

Sairaalalähteiden mukaan hyökkäyksessä sai surmansa neljä ihmistä ja useita kymmeniä haavoittui. Kaupunkiin iski uutistoimisto AFP:n kirjeenvaihtajan mukaan kaksi Eritrean ilmavoimien helikopteria. Etiopian hallituksen antaman lausunnon mukaan eritrealaiset sotilaslentokoneet pommittivat siviilikohteita ja tappoivat naisia ja lapsia. Etiopian ja Eritrean kerrottiin viimeksi tehneen ilmaiskuja toisiaan vastaan lauantaina.

(STT-Reuters-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme