Mainos
Mainos

Etyj-valtuuskunnan jäsen: Serbian vaalituloksia vääristelty

Yhdysvaltalainen Etyjin valtuuskunnan jäsen Max Kampelman sanoi tänään Belgradissa, että todisteet vaalitulosten vääristelystä Serbian vaaleissa näyttävät varsin vakuuttavilta. Kampelman tähdensi kuitenkin, ettei Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön valtuuskunta ollut vielä tehnyt arviotaan vaalipetossyytteistä.

Kampelman kuuluu Etyjin valtuuskuntaan, jota johtaa Espanjan entinen pääministeri Felipe Gonzalez. Valtuuskunta saapui eilen Serbian pääkaupunkiin presidentti Slobodan Milosevicin kutsusta. Serbian oppositio ilmoitti esittäneensä valtuuskunnalle todisteet siitä, että presidentti Milosevicin hallitus oli "ryöstänyt vaalivoiton" oppositiolta marraskuussa pidetyissä paikallisvaaleissa.

Etyjin valtuuskunta tapasi opposition edustajien lisäksi eilen Belgradissa presidentti Milosevicin. Oppositio on ilmoittanut, ettei se neuvottele presidentin kanssa ennen kuin vaalien tulosten mitätöinti peruutetaan. Etyjin uskotaan julkistavan arvionsa vaalitulosten rehellisyydestä sen jälkeen kun valtuuskunta on palannut Wieniin.

Vaikka Etyjin valtuuskunta saapui Serbiaan Milosevicin kutsusta, ei Milosevic ole tarkkailijoiden mukaan vielä päättänyt, taipuako opposition vaatimuksiin vaiko ryhtyä tukahduttamaan oppositiota voimakeinoin. Serbiaa hallitseva sosialistipuolue on alkanut järjestää myös omia mielenosoituksia vastapainona opposition mielenosoituksille. Tämä on lisännyt entisestään väkivaltaisuuksien puhkeamisen vaaraa, vaikka mielenosoitukset ovat toistaiseksi sujuneet varsin rauhallisesti.
(STT-AFP-Reuter)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme