Mainos
Mainos

EU ei halua muuttaa Nizzan sopimusta

Nizzan sopimuksen sisältöä ei aiota muuttaa Irlannin kansanäänestyksen tuloksen takia. Euroopan unionin 14 ulkoministeriä vakuuttivat maanantaina, että sopimuksen ratifiointia jatketaan sovitussa aikataulussa. Ulkoministerit pahoittelivat kansanäänestyksen tulosta, mutta totesivat samalla kunnioittavansa irlantilaisten mielipidettä.

Samalla Irlannin hallituksen todettiin olevan sitoutunut Nizzan sopimuksen täytäntöönpanoon. Ministerit lupasivat auttaa kaikin mahdollisin keinoin hallitusta ongelman ratkaisemiseksi. Irlanti äänesti viime torstaina kansanäänestyksessä Nizzan sopimusta vastaan. Viime joulukuussa neuvoteltu sopimus luo perustan EU:n laajentumiselle. Sopimus ei voi tulla voimaan, jos kaikki jäsenmaat eivät hyväksy sitä. Irlanti on ainoa maa, jossa asiasta järjestettiin kansanäänestys.

Irlantilaisen EU-virkamiehen mukaan edessä on ennemmin tai myöhemmin uusi kansanäänestys. Nizzan sopimuksen ratifiointi edellyttää muutoksia maan perustuslaissa, mitä ei puolestaan voi tehdä ilman kansanäänestystä.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme