Mainos
Mainos

EU: Irakille taattava pikaista apua

EU-maat ovat sopineet humanitaarisen avun antamisesta Irakille. EU-maat katsovat myös, että YK:lla on oltava keskeinen rooli Irakin kriisin aikana ja sen jälkeen.

Euroopan unioni korostaa pikaista humanitaarisen avun tarvetta Irakille ja YK:n keskeistä roolia kriisissä. Lisäksi EU kehottaa Irakin naapurivaltioita pidättäytymään toimista, jotka loisivat lisää epävakautta. Viesti on tarkoitettu varoitukseksi ennen muuta Turkille, joka on hyväksynyt joukkojen lähettämisen Pohjois-Irakiin.

Valtionpäämiehet hyväksyivät myöhään illalla yhteisen julistuksen EU:n huippukokouksessa. Kokouksessa ei keskitytty ruotimaan aloitettujen sotatoimien oikeutusta, sillä se olisi ollut puheenjohtajamaa Kreikan mielestä hyödytöntä.

-Erimielisyydet ovat yhä olemassa, mutta emme keskustelleet niistä. Sen sijaan katsoimme tulevaisuuteen, Kreikan pääministeri Kostas Simitis totesi.

EU kehottaa myös Irakin naapurimaita välttämään epävakauden luomista. Irakin ei haluta pilkkoutuvan osiin sodan jälkeen. Samalla halutaan taata irakilaisten oikeudet ja kunnioittaa vähemmistöjä.

YK:lle keskeinen rooli

YK:n pitäisi olla keskeisessä roolissa Irakin kriisin jatkuessa ja sodan jälkeen. Siksi turvallisuusneuvoston pitäisi taata tehtävälle selkeä valtuutus, EU suosittaa.

Humanitaarisesta avusta on määrä päättää tarkemmin huomenna, EU:n komission puheenjohtaja Romano Prodi totesi kokouksen jälkeisessä tiedotustilaisuudessa. Jo tänään komissio ilmoitti varanneensa 21 miljoonaa euroa humanitaarisen hädän lievittämiseen. Prodin mukaan EU:n hätätilanteisiin tarkoitetuista budjettivaroista voidaan irrottaa lisävaroja Irakin hädän lievitykseen.

Irakin jälleenrakentamista sodan jälkeen voitaisiin EU-lähteiden mukaan rahoittaa mm. Irakin omasta öljystä saatavilla rahoilla. EU lupaa myös auttaa niitä valtioita, joille aiheutuu ongelmia meneillään olevasta konfliktista. Unioni haluaa samalla varmistaa vakauden koko alueella.

Halonen: Kannanotto tarpeen

Presidentti Tarja Halosen mukaan EU:n Irakin naapurivaltioille antama varoitus välttää epävakautta on tarpeen. Halonen viittasi riskiin ketjureaktiosta, jonka konflikti on aiheuttanut esimerkiksi Länsi-Balkanilla ja Lähi-Idässä.

-Vanhan suomalaisen sanonnan mukaan tilaisuus tekee varkaan. Tällainen tilanne voi houkutella käyttäytymään huonosti, Halonen totesi Brysselissä.

Halosen mukaan EU ei antanut sodalle jälkikäteen hyväksyntää, kun se päätti illalla Irakia koskevasta kannastaan. Halosen mielestä olennainen kysymys on se, miten unioni kykenee yhteistyöhön ja millä tavalla yhteistyötä jatketaan YK-kumppaneiden kanssa sodan jälkeen.

-Emme voi muuttaa sitä, mitä on tapahtunut. Mutta voimme koettaa oppia ja rakentaa tulevaisuutta, Halonen sanoi.

(MTV3-STT)

(Huomenta Suomi 21.03.2003)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme