Mainos
Mainos

EU-jäsenyys toi mukanaan rajun inflaation Latviassa

Inflaatio kasvoi Latviassa kuusi prosenttia EU-jäsenyyden ensimmäisen vuoden aikana.

Vuoden Euroopan unionin jäseninä olleet Baltian maat ovat mielipidemittausten mukaan varsin tyytyväisiä jäsenyyteensä. Ainoana kielteisenä ilmiönä pidetään hintojen rajua nousua. Esimerkiksi Latviassa inflaatio kasvoi ensimmäisen EU-vuoden aikana kuusi prosenttia.

Monet tuotteet kuten bensiini ja maitotuotteet ovat kallistuneet inflaatiovauhtia rajumminkin. Silti latvialaiset eivät ole muuttaneet kulutustottumuksiaan. Ennen EU-jäsenyyttä latvialaiset pelkäsivät, että hinnat nousisivat yhtä rajusti kuin maan itsenäistymisen alkuvuosina, mutta kertarysäystä ei tullutkaan, vaan inflaatio hiipi hiljaa.

Latvian pankin hallituksen varapuheenjohtaja mukaan Latviassa on käsillä kansantaloudellisesti poikkeuksellinen ilmiö. Vaikka rahan arvo vähenee kuuden prosentin vuosivauhtia, yritykset pystyvät kasvattamaan liikevaihtoaan. Myös pankkitalletukset lisääntyvät.

- Ihmiset eivät ole muuttaneet kulutustottumuksiaan. He ajavat autoilla ja samalla tavalla kuin ennen hinnan nousuja, sanoo Latvian Pankin varapuheenjohtaja Helmut Ancans.

Saadakseen taloutensa EU-kuntoon Latvian oli nostettava sähkön ja kaasun hintaa. Jäsenyys edellytti myös valmisteveron käyttöönottoa ja arvonlisäveron laajentamista. Kun vielä öljyn maailmanmarkkinahinta nousi, inflaation nousu oli väistämätön.

(MTV3)

(Kymmenen uutiset 06.05.2005)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme