Mainos
Mainos

EU-komissaari vastustaa korkeita veroja

EU:n veroasioista vastaavan komissaarin Mario Montin mukaan veropainetta Euroopassa on vähennettävä. Ennen kaikkea työn verotusta on kevennettävä suhteessa muihin veroihin.

Monti kertoi kannastaan Ruotsin televisiossa eilen. Verokomissaarin kritiikkiä voi ohjelman mukaan tulkita hyökkäyksenä Ruotsia kohtaan, sillä maalla on Euroopan korkein tulovero ja korkeimmat työnantajamenot.

Monti viittasi haastattelussa Maailmanpankin tuoreeseen tutkimukseen, jonka mukaan kolmasosa Euroopan työttömyydestä on kiinni työn liian raskaasta verotuksesta. Verotuksen kasvun painopisteen on Montin mukaan siirryttävä työn verotuksesta pääoman verotukseen.
-Edellisten 15 vuoden aikana pääoman verotus on vähentynyt kymmenen prosenttiyksikköä, kun taas työn verotus on samaan aikaan noussut seitsemän prosenttiyksikköä. Tämä on työllistymisen kannalta negatiivista ja tällainen suuntaus on katkaistava, Monti sanoi.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme