Mainos

EU-komissio aikoo puuttua Unkarin päätökseen syynätä kansalaisjärjestöjä

EU-komissio puuttuu Unkarin päätökseen ottaa ulkomaista rahoitusta saavat kansalaisjärjestöt erityistarkkailuun.

Unkarissa astui kesäkuussa voimaan laki, joka määrää kansalaisjärjestöt rekisteröitymään, jos ne saavat ulkomaista rahoitusta yli 24 000 euroa vuodessa.

Lain mukaan näiden järjestöjen pitää mainita ulkomailta saamastaan rahoituksesta kaikissa julkaisuissaan ja verkkosivuillaan. Raportointivelvollisuutta rikkovia järjestöjä uhataan rangaistuksella.

Komissio kertoi torstaina ottavansa ensimmäisen askeleen rikkomusmenettelyssä, joka voi johtaa maan joutumiseen EU-tuomioistuimeen.

Komissio jatkaa rikkomusmenettelyä myös Unkarin yliopistolain takia. Lakiuudistus voi johtaa suursijoittaja George Sorosin perustaman yliopiston sulkemiseen.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot