Mainos
Mainos

EU-komissio haluaa isät vanhempainvapaille – esityksen toteutuminen muuttaisi Suomenkin vanhempainvapaita

Suomenkin vanhempainvapaat muuttuisivat merkittävästi, jos komission esitys vapaiden tasaisemmasta jaosta isän ja äidin kesken toteutuisi.

Komissio esittää, että isille korvamerkittäisiin neljän kuukauden vanhempainvapaa eli samanmittainen jakso kuin äideille.

Brysselistä kantautuvat ajatukset ajoittuvat osuvasti suomalaiseen keskusteluun perhevapaiden uudistamisesta. Vanhempainvapaiden jyvittämisestä käytiin vilkkaasti keskustelua ennen hallituksen puoliväliriihtä, mutta hallitus päätti ettei aloita perhevapaiden uudistusta.

Suomessa vanhemmat saavat päättää, kumpi heistä jää kotiin, eikä vanhempainvapaata ole korvamerkitty. Vanhempainrahakausi alkaa lapsen ollessa noin kolme kuukautta ja kestää reilut puoli vuotta.

Palkansaajakentän EU-edunvalvojan FinUnionsin johtaja Aleksi Kuusisto pitää esitystä hyvänä keskustelun avauksena, mutta epäilee sen etenemistä. Uudistus olisi kunnianhimoinen jo Suomelle saati Itä-Euroopan maille.

Perhevapaat ovat monille kysymys, joka halutaan pitää tiukasti oman hallituksen hyppysissä.

– Onko juuri neljä kuukautta oikea aika? Me emme ehkä halua, että komissio sanelee tällaiset asiat, Kuusisto sanoo.

Komissio pyrkii uudistuksella kannustamaan isiä kotiin ja äitejä töihin. Taustalla on huoli sukupuolten välisistä palkka- ja eläke-eroista, jotka ovat pysyneet korkeina.

Vapaata sairaan omaisen hoitoon

Lapsen syntymän yhteydessä komissio antaisi isille kymmenen päivän isyysvapaan. Kyse olisi merkittävästä parannuksesta, sillä isyysvapaista ei ole ennen säädetty EU-tasolla. Suomessa isyysvapaan pituus on jo noin yhdeksän viikkoa.

Perheiden elämää joustavoitettaisiin siten, että alle 12-vuotiaiden lasten vanhemmilla olisi oikeus pyytää työnantajaltaan mahdollisuutta osa-aika- tai etätöihin.

Merkittävä uudistus olisi sekin, että työnantajalle tulisi velvollisuus antaa työntekijälleen vapaata sairaan lähiomaisen hoitoon viisi päivää vuodessa. Suomessa velvollisuus koskee nyt vain sairaan lapsen hoitoa.

Komission ehdotukset menevät seuraavaksi muiden EU-instituutioiden käsittelyyn.

Kommentoi

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot