Mainos
Mainos

EU-komission varapuheenjohtaja: "Toisen mielipide ei ole tärkeämpi kuin toinen, vaikka se esitettäisiin kovaäänisemmin"

Euroopan komission varapuheenjohtaja Frans Timmermans puolusti voimakkaasti lainmukaisuutta, kun Euroopan parlamentti keskusteli Katalonian tilanteesta keskiviikkona Strasbourgissa. Kataloniassa sunnuntaina järjestetty kansanäänestys itsenäistymisestä ei hänen mukaansa ollut laillinen.

– Toisen mielipide ei ole tärkeämpi kuin toinen, vaikka se esitettäisiin kovaäänisemmin, Timmermans sanoi.

Jokaisen hallituksen on hänen mukaansa huolehdittava niin lain noudattamisesta kuin siitä, että kansalaisilla on mahdollisuus osoittaa mieltään.

Komissio lähtee edelleen siitä, että kyse on Espanjan sisäisestä asiasta.

Maanantaisen lausunnon tapaan Timmermans toisti, ettei väkivalta voi koskaan olla vastaus tai väline. Tämä tiedetään Euroopassa hyvin, hän muistutti.

Euroopan unionille on soviteltu välittäjän roolia Espanjan keskushallinnon ja Katalonian välille. Timmermansin mukaan avaimet kiristyneen tilanteen avaamiseen ovat kuitenkin espanjalaisilla.

– Ainoa mitä tarvitaan on poliittinen tahto, Timmermans sanoi noin tunnin mittaisen keskustelun päätteeksi.

Monissa puheenvuoroissa yli puoluerajojen tuomittiin poliisin suhteeton väkivallan käyttö ja rohkaistiin Espanjaa ja Kataloniaa vuoropuheluun.

Kommentoi

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot