Mainos

EU-komissio: Kreikan säästötoimet oikeansuuntaisia

Kreikan tiukka kulukuuri etenee valtaosin tavoitteiden mukaisesti, arvioi Euroopan komissio.

Euromaat ja Kansainvälinen valuuttarahasto IMF lupasivat Kreikalle toukokuussa 110 miljardin euron tukilainapaketin, jotta velkakriisissä rypevä maa pääsisi takaisin jaloilleen. Vastineeksi Kreikka toteuttaa tiukkaa kulukuuria, johon kuuluu muun muassa veronkiristyksiä ja palkkojen leikkauksia.

Tavoite on, että Kreikan julkisen talouden alijäämä supistuu tänä vuonna 8,1 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Komissio arvioi, että maa on edennyt tavoitteisiin nähden oikeansuuntaisesti.

Vaikka kokonaisarvio Kreikan etenemisestä kohti tavoitteitaan oli myönteinen, lukuisat osa-alueet edellyttävät vielä parannuksia. Komissio kiinnitti raportissaan erityistä huomiota muun muassa maan terveydenhuoltoon ja julkisen sektorin yrityksiin.

(MTV3 - STT - Reuters)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot