Mainos

EU-komissio myöntää lisärahaa ilmastonmuutoksen torjuntaan

Euroopan komissio on tiivistänyt tutkimuksen ja innovoinnin Horisontti 2020 -rahoitusohjelmansa asialistaa. Näin kunkin alan määrärahoja on kasvatettu.

Yhteensä 30 miljardin euron potista vuosille 2018–2020 eniten rahaa eli 3,3 miljardia menee vähähiiliseen ja ilmastonmuutoksen kestävään tulevaisuuteen.

Painopistealueita ovat komission mukaan myös kiertotalous ja turvallisuus (miljardi euroa kumpaankin) sekä Euroopan teollisuuden ja palvelujen digitointi (1,7 miljardia).

Puhtaan energian hankkeisiin varataan 2,2, miljardia euroa. Tästä summasta 200 miljoonaa menee uuden sukupolven sähköakkujen kehittämiseen ja tuotantoon Euroopassa.

Suomalaisia osallistujia vuonna 2014 alkaneessa Horisontti-ohjelmassa on ollut jo reilut 1 300, ja suomalaistahot ovat saaneet rahoitusta 582 miljoonaa euroa.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot