Mainos
Mainos

EU-komissio tarjoaa tukea siipikarjan tuottajille

Siipikarjan lihan kulutus on pahimmillaan pudonnut 70 prosenttia ja hinnat 20 prosenttia.

EU:n komissio esittää siipikarjan lihan ja munien tuottajille tukia unionin varoista.

Komissio ehdotti tänään Brysselissä, että EU kattaisi puolet kustannuksista, joilla helpotetaan lintuinfluenssan synnyttämän markkinakriisin vaikutuksia. Siipikarjan lihan kulutus on pahimmillaan pudonnut 70 prosenttia ja hinnat viidenneksen.

Nykysäännöt eivät mahdollista tukea tapauksissa, jossa markkinat ajautuvat kriisiin kuluttajien luottamuksen häviämisen takia.

- Tätä aiemmin kokematonta tilannetta ei enää voida hoitaa nykyvälineillä. Sen vuoksi haluamme laajentaa säännösten soveltamisalaa siten, että EU voi osallistua erityisten markkinatoimenpiteiden rahoittamiseen. Kukin jäsenvaltio voi sen jälkeen valita parhaaksi katsomansa keinot. Mielestäni järkevin tapa olisi myöntää viljelijöille korvausta toimista, joilla pyritään väliaikaisesti vähentämään tuotantoa, sanoo maatalouskomissaari Mariann Fischer Boel.

Komission esitys menee seuraavaksi EU:n parlamentin ja jäsenmaiden harkittavaksi. Päätökset pyritään tekemään huhtikuussa. Fischer Boel toivoi nopeita ratkaisuja, jotta tukien maksu voitaisiin aloittaa mahdollisimman pian.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme