Mainos
Mainos

EU laajentui kymmenellä jäsenmaalla

Euroopan unioni otti yöllä historiallisen askeleen, kun kymmenen uutta jäsenvaltiota liittyi sen riveihin.

Euroopan unionin historian suurimmasta laajentumisesta tuli totta yöllä kello yhdeltä Suomen aikaa, kun unioniin liittyi kymmenen uutta jäsenmaata.

Virossa, Latviassa, Liettuassa, Puolassa, Tshekissä, Slovakiassa, Sloveniassa, Unkarissa, Kyproksessa ja Maltalla kymmenet tuhannet ihmiset juhlivat historiallista tapahtumaa kaduilla, EU:n sinisten tähtilippujen alla ja ilotulitusten loisteessa.

Virossa, Latviassa ja Liettuassa samppanjapullojen korkit poksahtelivat auki jo puoliltaöin Suomen aikaa, kun vuorokausi vaihtui. Viron pääkaupungissa Tallinnassa, Latvian Riiassa ja Liettuan Vilnassa liittymisen kunniaksi järjestettyihin suurkonsertteihin kerääntyi kymmeniätuhansia juhlivia kansalaisia.

Jo eilen liettualaisia pyydettiin pitämään valot päällä ja sytyttämään pihoille nuotioita tai kynttilöitä, jotta maa näkyisi loistavimpana uutena jäsenmaana satelliittikuvissa.

Poliittiset johtajat ja tavalliset kansalaiset ylistivät Euroopan kahtiajaon lopullista päättymistä 15 vuotta Berliinin muurin kaatumisen jälkeen.

- Näyttää ihan entisenlaiselta, kun katsotte ulos ikkunasta, mutta me olemme nyt EU:ssa, sanoi juontaja Puolan radiossa tänään.

Puolan Krakovassa 40 000 ihmistä oli kokoontunut yöllä kuuntelemaan, kun kirkontornista kaikui normaalien kajahdusten jälkeen EU-hymni, Ludwig van Beethovenin Oodi ilolle.

Unkarin pääkaupungin Budapestin keskustaan kerääntyi yöllä yli 100 000 ihmistä juhlimaan ilotulitusten, musiikin ja samppanjan voimin. Puolan ja Saksan rajalla sillalla halasivat ulkoministerit Joschka Fischer ja Wlodzimierz Cimoszewicz.

Myös Kyproksen kreikkalaisosa liittyi EU:hun kello 24 Suomen aikaa, jolloin presidentti Tassos Papadopoulos lausui liittymissanat televisiossa.

Ulkopuolelle jääneessä turkkilaisosassa ei sen sijaan tunnettu suurta halua juhlintaan,

- Selvää on, että olemme turhautuneita, sanoi 24-vuotias Deniz Erdaq.

Turhautuneisuutta lisää hänen mukaansa se, että kyproksenturkkilaiset sanoivat kyllä Kyproksen yhdistymiselle, joka kaatui kreikkalaispuolen vastustukseen.

EU laajentui vappuyönä 25 maan yhteisöksi, jonka väkimäärä paisui samalla 75 miljoonalla 455 miljoonaan.

Prodi toivotti uudet jäsenmaat tervetulleiksi

EU:n komission italialainen puheenjohtaja Romano Prodi on toivottanut kymmenen uutta jäsenmaata tervetulleiksi unioniin Nova Gorican/Gorizian kaupungissa Slovenian ja Italian rajalla.

Kaupunki jaettiin aikoinaan kahtia toisen maailmansodan seurauksena ja nyt paikka symboloi idän ja lännen uudelleenyhdistymistä.

-Tämänpäiväinen laajentuminen on EU:n historian suurin ja olen vakuuttunut, ettei se ole viimeinen, Prodi sanoi juuri ennen kuin kello löi kaksitoista ja muun muassa Sloveniasta tuli EU:n jäsen.

-Tulevaisuutemme riippuu siitä, kuinka onnistumme puhaltamaan yhteiseen hiileen, Prodi julisti sadoille aukiolle kokoontuneille kuulijoille.

(MTV3-STT-AFP-Reuters-DPA)

EU-maiden johtajat ovat viettäneet laajentumisjuhlaa Dublinissa.
(Kymmenen uutiset 01.05.2004)

(Seitsemän uutiset 01.05.2004)

Saksan, Puolan ja Tsekin leikkauspisteessä, Zittaun kaupungissa, on juhlittu rautaesiripun lopullista kaatumista.
(Seitsemän uutiset 01.05.2004)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme