Mainos
Mainos

EU-laajentumisen rahoituksesta sopu

EU:n laajenemisen rahoitukseen liittyvä kiista väistyi tänään, kun Euroopan parlamentti hyväksyi menokattojen sisällyttämisen liittymissopimukseen. Parlamentti taipui, kun EU:n sisäisen politiikan budjetti sovittiin kasvatettavan 540 miljoonaan euroon. Riidan ennakoitiin pahimmillaan uhkaavan uusien jäsenmaiden hyväksyntää parlamentissa.

Huomenna parlamentin ennakoidaan äänestävän selvällä enemmistöllä 10 hakijavaltion hyväksymisestä unioniin. Parlamentin on hyväksyttävä uudet valtiot ennen kuin liittymissopimus voidaan allekirjoittaa tämän kuun 16. päivänä Ateenassa. Laajenemisesta äänestetään Strasbourgissa keskiviikkona. Hakijamaan on saatava vähintään 314 ääntä. EU-edustajia on yhteensä 626.

Yleisen arvion mukaan Tshekki saattaa saada hieman muita vähemmän ääniä. Noin 10 Baijerista tulevan saksalaisen konservatiivin ennakoidaan äänestävän maata vastaan vanhan sudeettisaksalaisia koskevan kiistan takia. Eräät itävaltalaiset epäilevät puolestaan Tshekin Temelinin ydinvoimalan turvallisuutta.

Jäsenmaat ovat sopineet, että EU laajenee toukokuussa 2004. Unioniin ovat liittymässä Kypros, Latvia, Liettua, Malta, Puola, Slovakia, Slovenia, Tshekki, Unkari ja Viro.

Parlamentti närkästyi siitä, että jäsenmaita edustava ministerineuvosto päätti kirjata laajenemisen rahoituskaton liittymissopimukseen parlamenttia kuulematta. Parlamentti syytti neuvostoa EU:n perussopimuksen vastaisesta menettelystä. Kiista ratkesi, kun budjettivaliokunta äänesti tänään noin kahden kolmasosan enemmistöllä ratkaisun puolesta.

Parlamenttia tyydytti se, että EU:n sisäisen politiikan rahoitusta kasvatetaan 540 miljoonaan euroon kolmen vuoden aikana. Summasta rahoitetaan mm. tutkimusohjelmia sekä koulutus-, ympäristö- ja kulttuuriasioita.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme