Mainos
Mainos

EU: Lintuinfluenssan uhka ei aiempaa suurempi

EU:n terveyskomissaarin mukaan lintuinfluenssa ei uhkaa ihmisiä aiempaa enempää.

Euroopan unionin terveyskomissaarin mielestä lintuinfluenssan löytyminen Euroopasta ei anna aihetta paniikkiin. Markos Kyprianoun mukaan ihmisten keskuudessa leviävän pandemian synty ei ole aiempaa suurempi uhka.

Taustoja lintuinfluenssasta

Kyprianou muistutti kansainvälisen yhteistyön merkityksestä viruksen torjunnassa, sillä lintujen syysmuutto ei kunnioita valtioiden rajoja. Hänen mukaansa onkin varsin mahdollista, että virustapauksia löydetään vielä muistakin maista.

Lintuinfluenssan ihmisiin tarttuvaa muotoa on löydetty Euroopassa Turkista ja Romaniasta. Kreikassa selvitetään parhaillaan, kantoiko Hioksen saarella tartunnan saanut kalkkuna ihmisille vaarallista virusmuotoa.

Nykymuodossaan lintuinfluenssa ei voi aiheuttaa maailmanlaajuista tautiaaltoa, koska se ei voi tarttua ihmisestä toiseen.

(MTV3-STT-Reuters-DPA)

(Kymmenen uutiset 18.10.2005)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme