Mainos
Mainos

EU:lta lisärahaa nautatutkimuksiin

EU-maat hyväksyvät maanantaina unionille lisäbudjetin, jolla yritetään kattaa hullun lehmän kriisin aiheuttamia kustannuksia. Kustannuksia tähän asti päätetyistä toimista kertyy yhteensä 971 miljoonaa euroa, eli noin 5,77 miljardia markkaa. Suomen ei tarvitse maksaa lisää EU:lle, mutta valtiolta jää saamatta noin 63 miljoonaa markkaa, jotka muuten olisi palautettu viime vuoden budjetista.

Suurin osa lisäbudjetin varoista kuluu vanhojen nautojen hävittämiseen. Lisäksi rahaa tarvitaan naudanliha-alan tukiin ja BSE-testien rahoittamiseen. Suomen kanta on ollut, ettei EU:n budjettikehys saa revetä kriisin takia. Jos lisää rahaa tarvitaan, pitää niiden löytyä muista säästöistä. Eduskunnan suuri valiokunta keskusteli EU:n lisäbudjetista kokouksessaan tänään, ja pyysi hallitukselta selvittämään, onko kriisi aiheuttamassa vielä ylimääräisiä laskuja tälle vuodelle.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme