Mainos

EU-maat löysivät sovun Ukraina-sopimusta koskevassa kiistassa

EU-maiden johtajat löysivät torstai-iltana sovun Ukrainan EU-lähentymistä koskevaan kiistaan.

Valtiojohtajat muotoilivat julkilausuman, jolla Hollanti pitäisi saada taivuteltua lähentymissopimuksen taakse. Hollanti on ainoa EU-maa, joka ei ole hyväksynyt sopimusta, sillä se tyrmättiin keväällä kansanäänestyksessä.

Huippukokouksessa sorvatussa julkilausumassa yritetään vastata hollantilaisten huoliin. Asiakirjassa korostetaan, että Ukrainasta ei olla leipomassa EU-jäsentä. Ukrainalle ei myöskään ole luvattu turvatakuita, eikä lähentymissopimus oikeuta ukrainalaisia työskentelemään vapaasti EU-alueella.

Hollannin pääministerin Mark Rutten mukaan maan parlamentti saa sopimuksen vahvistettavaksi mahdollisimman pian.  

– (Huippukokouksessa laadittu asiakirja) selvittää, mitä assosiaatiosopimus on ja ennen kaikkea mitä se ei ole. Tämän päivän jälkeen väärinymmärrykset eivät ole enää mahdollisia, Rutte sanoi Brysselissä. 

Asiasta on kehkeytynyt EU:lle iso päänvaiva, sillä Ukraina-sopimuksen vesittymisen on pelätty ajavan Ukrainaa Venäjän syliin. Sopimuksen keskiössä on laaja vapaakauppaosio, jonka soveltaminen on jo väliaikaisesti aloitettu. Sopimuksen jatkaminen edellyttää kuitenkin kaikkien EU-maiden hyväksyntää.

Ruotsi ja Britannia tiukkoina

EU-johtajien huomiota vei myös Syyrian tilanne ja Itä-Aleppon siviilien kasvava hätä. Aleppon kärsimyksistä huolimatta Venäjää vastaan ei ollut tiedossa uusia pakotteita. Venäjä on pommittanut kaupunkia Syyrian hallinnon rinnalla tuhoisin seurauksin.

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mielestä keskustelu Venäjän painostamisesta on käytävä eri pöydissä, koska EU:lla ei ole juuri roolia Syyrian konfliktin ratkaisuyrityksissä. 

Ruotsi ja Britannia vaativat kuitenkin painokkaasti Venäjää tilille Aleppon siviilien kärsimyksistä. Ruotsin pääministeri Stefan Löfven sanoi Ruotsin olevan valmis uusiin pakotteisiin.  

– Se, mitä tapahtuu Syyriassa, on silmiinpistävän kuvottavaa. En löydä siihen sanoja, Löfven sanoi.  

Diplomaattilähteiden mukaan Syyria-keskustelu keskittyi humanitaariseen apuun ja sen perille saamiseen. Kokoukseen oli kutsuttu myös Itä-Aleppon pormestari Brita Hagi Hasan, joka piti tunteikkaan puheenvuoron siviilien pelastamiseksi.

– Pyydän teitä pelastamaan jäljelle jääneiden hengen, meidän naistemme ja lastemme, (humanitaarisen) käytävän avulla, hän viestitti EU-johtajille kokouksen alla.

Ukrainaa koskevia Venäjä-pakotteita EU-johtajat päättivät sen sijaan jatkaa. Sektorikohtaisia talouspakotteita jatketaan puolella vuodella, koska Minskin rauhansopimuksessa ei ole edetty.

Heikko talous vauhdittaa puolustusyhteistyötä

EU-johtajat yrittivät puristaa vuoden viimeisen huippukokouksen kasaan yhdessä päivässä ja päästä joulun viettoon jo illalla. Nopeasti kävi kuitenkin selväksi, ettei Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan Donald Tuskin kunnianhimoinen aikataulutus onnistu.  

Vieraaksi kutsuttu Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg joutui norkoilemaan käytävillä nelisen tuntia kuten myös EKP:n pääjohtaja Mario Draghi.

Neuvottelupöydässä oli kuitenkin myös aiheita, joista EU-päämiesten oli helppo päästä yhteisymmärrykseen.

EU-maat ovat samoilla linjoilla siitä, että jokaisen maan on kannettava isompi vastuu omasta puolustuksesta. Talouden kurimuksessa apua haetaan EU-yhteistyöstä. Suunnitelmissa on ollut muun muassa lisätä yhteisiä puolustushankintoja. 

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot