Mainos
Mainos

EU-maat toiveikkaita perussopimuksen viimeistelystä

Euroopan unionin ulkoministerit ovat sorvanneet tänään Luxemburgissa EU:n perussopimusta, jonka on tarkoitus korvata kaksi vuotta sitten kaatunut perustuslaki.

Euroopan unionin ulkoministerit ovat toiveikkaita siitä, että uusi perussopimus saadaan viimeisteltyä loppuviikon huippukokouksessa.

Puheenjohtajamaa Portugalin mukaan tunnelma jäsenmaiden kesken on hyvä, eikä syytä epäilyille ole.

Yksittäisiä kysymyksiä on kuitenkin vielä ratkaisematta. Puola vaatii vielä selvyyttä päätöksentekojärjestelmään. Lisäksi Italia on tyytymätön EU-edustajiensa tulevaan määrään, ja Itävalta haluaisi rajoittaa ulkomaisten opiskelijoiden määrää yliopistoissaan.

Sekava teksti luvassa

Uusi perussopimus korvaa kansanäänestyksissä reilut kaksi vuotta sitten kaatuneen perustuslain.

Poliittinen yhteisymmärrys sopimuksesta löytyi jo kesäkuun huippukokouksesta. Lopullinen teksti on kuitenkin hyväksyttävä erikseen.

Alunperin yksinkertaiseksi tarkoitetusta sopimuksesta on tulossa monien kompromissien vuoksi sekava.

- Arkkitehtuurisena tuotteena tämä ei kyllä silmiä hivele, Suomen ulkoministeri Ilkka Kanerva (kok.) myönsi.

Kanerva ei ollut täysin vakuuttunut siitä, että sopimus suoraan tehostaa päätöksentekoa. Siihen vaaditaan hänen mielestään ennen kaikkea jäsenmaiden poliittista tahtoa.

Eurooppa-ministeri Astrid Thors (r.) piti niin ikään tekstiä monimutkaisena. Hänen mielestä sopimus kuitenkin parantaa päätöksentekoa esimerkiksi oikeusasioissa.

Lopullisesti uusi sopimus on määrä allekirjoittaa joulukuussa. Tämän jälkeen se on vielä vahvistettava kaikissa jäsenmaissa.

Montenegro otti askeleen kohti EU-jäsenyyttä

Montenegro on ottanut askeleen kohti Euroopan unionin jäsenyyttä, kun maa allekirjoitti yhteistyösopimuksen EU:n kanssa. Sopimus vahvistettiin ulkoministerien kokouksessa Luxemburgissa.

Sopimus tiivistää etenkin Montenegron taloussuhteita EU:hun. Sen myötä Montenegro voi myös virallisesti jättää EU-jäsenyyshakemuksen.

Viime vuonna itsenäistynyt Montenegro aloitti yhteistyöneuvottelut yhdessä Serbian kanssa, kun maat vielä muodostivat liittovaltion.

Maiden erkanemisen jälkeen Montenegron neuvottelut saatiin pikaisesti päätökseen. Serbian omat neuvottelut EU:n kanssa ovat edelleen kesken, koska maa ei ole tehnyt riittävää yhteistyötä Haagin sotarikostuomioistuimen kanssa.

Montenegron matka EU:hun on kuitenkin yhä pitkä. Jäsenhakemuksen jälkeen maan pitää saada vielä erikseen jäsenehdokkaan asema. Tämän jälkeen varsinaiset jäsenyysneuvottelut voivat viedä vuosia.

Esimerkiksi Makedonia sai ehdokkaan aseman jo toissa vuonna, mutta jäsenyysneuvotteluja ei ole vieläkään aloitettu.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme