Mainos

EU-maiden odotetaan päättävän sotilaallisesta johtokeskuksesta

EU-maiden odotetaan sopivan tänään johtokeskuksen perustamisesta sotilaallisille koulutusoperaatioille. 

Yhteistä johtorakennetta käsitellään tänään puolustus- ja ulkoministerien kokouksessa Brysselissä. Suomesta mukana ovat perussuomalaisministerit Timo Soini ja Jussi Niinistö

Johtokeskus suunnittelisi ja johtaisi EU:n sotilaallisia koulutusoperaatioita, joita on tällä hetkellä käynnissä Somaliassa, Malissa ja Keski-Afrikassa. Johtorakenne on tarkoitus ottaa käyttöön kesäkuuhun mennessä. Sen johtajaksi tulee todennäköisesti EU:n sotilasesikunnan päällikkö Esa Pulkkinen

Pulkkinen arvioi helmikuussa STT:n haastattelussa, että johtamiskyky olisi pitänyt saada aikaan jo kauan sitten. EU:n Nato-maat ovat suhtautuneet tähän asti varoen uusiin puolustusrakenteisiin, koska maat eivät halua tehdä EU:ssa päällekkäisiä asioita sotilasliiton kanssa. 

Johtokeskus on tarkoitus perustaa nykyisen EU:n sotilasesikunnan tiloihin Brysselissä. Sitä varten ei näillä näkymin palkata uutta henkilökuntaa, vaan tehtäviä järjestellään uudelleen sotilasesikunnan sisällä, nykyisten noin 200 ihmisen kesken. 

Suomi toivoisi, että johtokeskus saisi myöhemmin ohjattavakseen myös muita kuin koulutusoperaatioita eli niin sanottuja toimeenpanevia operaatioita.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot