Mainos

Kanta EU-rajajoukkoihin viimeistään kesällä – Sipilä: "Yllättävän iso kannatus"

EU-maat muodostavat kantansa yhteisiin rajajoukkoihin kesäkuun loppuun mennessä.

Jäsenmaiden johtajat ovat käyneet alustavan keskustelun asiasta huippukokouksessaan.

Pääministeri Juha Sipilän mukaan komission esitys ulkorajavalvonnan vahvistamisesta sai yllättävän paljon kannatusta EU-johtajilta. He lupaavat viedä asiaa eteenpäin ja muodostaa yhteisen kantansa esitykseen kesäkuun loppuun mennessä.

Komissio on esittänyt EU:lle yhteistä raja- ja rannikkovartiostoa, jolla olisi oikeus hätätilanteessa tulla avuksi ulkorajoille, vaikka kohteena oleva maa ei olisi pyytänyt apua.

Isoimmat huolenaiheet liittyvät siihen, että jäsenmaat pelkäävät menettävänsä osan itsemääräämisoikeuttaan. Kokouslähteiden mukaan EU-komissio tuskin saa toimivaltaa rajajoukkojen määräämisestä.

Päivitetty klo 1:35 pääministeri Juha Sipilän kommentilla.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot