Mainos
Mainos

EU-ministerit erimielisiä nautapolitiikasta

EU:n maatalousministerit eivät ole päässeet yhteisymmärrykseen hullun lehmän taudin torjuntatoimista.

Lehmä

Brysselissä koolla olleiden ministerien oletettiin päättävän mm. BSE-taudin testaamisen aikaistamisesta. EU-maat sopivat viime joulukuussa, että kaikki yli 30 kuukauden ikäiset naudat testataan heinäkuun alusta lähtien. Suomen maatalousministeri Kalevi Hemilä uumoili ennen kokousta, että testauspakkoa aikaistettaisiin alkavaksi jo huhtikuussa.

Tuntikausia kestäneissä neuvotteluissa ei kuitenkaan päästy eilen sopimukseen jäsenmaiden jyrkkien näkemyserojen vuoksi. Ministereiden kaksipäiväiset neuvottelut jatkuvat tänään.

Neuvotteluja on hiertänyt myös kysymys naudanlihan markkinatoimista. Neuvotteluissa esiin noussut ehdotus siirtyä tilakohtaisiin sonnikiintiöihin ja rajoittaa tukea 90 eläimeen sai erityisen myrskyisän vastaanoton. Ehdotusta vastusti myös Suomi, jolle aikeen toteutuminen aiheuttaisi ongelmia. Suomessa tuotetaan jo nyt vähemmän lihaa kuin sitä kulutetaan.

Suunnitellut rajoitukset tietäisivät maatalousministeri Hemilän mukaan tuontilihan määrän lisäämistä. Oman tuotannon supistaminen ja viennin lisääminen on Hemilän mukaan kuitenkin poliittisesti mahdotonta.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme