Mainos

EU:n ääriviivat brexitille lähes valmiit

EU on viimeistellyt brexit-tavoitteitaan viime viikkoina ilman näkyvää draamaa. Yhtenäisyyttä vakuuteltiin jälleen torstaina, kun 27 maan eurooppaministerit olivat koolla Luxemburgissa.

– Hämmästyttävänkin yksimielistä, kuvasi keskustelua valtiosihteeri Samuli Virtanen, joka osallistui torstaina kokoukseen ministeri Timo Soinin sijasta.

EU on myöntymässä siihen, että neuvottelut tulevasta kauppasuhteesta aloitetaan jo eroneuvotteluiden aikana.

Unioni jättää lupaukseensa kuitenkin koukun. Britannialle hyvin tärkeä uusi suhde nousee pöydälle vasta sitten, kun unioni katsoo, että neuvotteluissa on edetty riittävästi. Mitä tämä käytännössä tarkoittaa, on aikanaan poliittinen päätös, sillä ehtoja ei aiota kirjata selkeästi ylös.

Eri virkamiehet ovat arvioineet, että uudesta suhteesta voitaisiin päästä keskustelemaan jo kuluvan vuoden lopulla.

EU vaatii, että Britannia myös vastaa keskeneräisistä vastuistaan. Hintalappua paperiin ei vielä kirjata, vaan kesken jäävistä vastuista ja laskentatavasta on tarkoitus sopia neuvotteluiden aikana.

EU-virastoista vasta tunnustelua

Neuvotteluiden periaatteet nuijitaan lauantaina EU-huippukokouksessa Brysselissä. Päämiesten kokoukseen ei kohdistu enää erityistä jännitystä, koska suuntaviivapaperi on kiertänyt niin monessa valmistelevassa kokouksessa.

Pientä kisahenkeä saattaa nostattaa keskustelu EU:n pankkiviranomaisen ja lääkeviraston sijoittamisesta. Ne on tarkoitus sijoittaa muualle, kun Britannia lähtee.

Lähes kaikki EU-maat ovat ilmoittaneet olevansa kiinnostuneita vähintään toisesta, ja edessä saattaakin olla pitkä ja monipolvinen vääntö. Myös Suomi tavoittelee Euroopan lääkevirastoa, vaikka Suomessa on jo iso kemikaalivirasto.

EU-virkamieslähteen mukaan tavoitteena on, että vasta kesäkuun huippukokouksessa sovittaisiin ylipäätään siitä, millä tavalla päätös tehdään.

Britannian ja EU:n eroneuvotteluiden on tarkoitus alkaa kesällä pian maan parlamenttivaalien jälkeen. 

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot