Mainos
Mainos

EU:n komissio vastustaa tax-freen jatkamista

Verovapaan kaupan poistaminen ensi kesänä Euroopan unionin sisäisestä liikenteestä näyttää entistä todennäköisemmältä. EU:n komission mukaan tax-free-kaupan poistaminen lento- ja laivaliikenteestä ei vaikuta merkittävästi työllisyyteen.

Komissio katsoo, että heinäkuun alussa päättyvälle tax-free -kaupalle myönnettävä jatkoaika aiheuttaisi sen sijaan epävarmuutta ja haittaa muille jälleenmyyjille ja liikenteelle.

Komission arvion mukaan kilpailua häiritsevien tukien poistamisen ansiosta lyhyen aikavälin työttömyys vähintäänkin korvautuu pitkällä aikavälillä. Näin etenkin jos nykyinen valtion verotulojen puuttuminen on vastaavasti lisännyt työn verottamista.

Koska työllisyyden parantaminen on EU:n keskeisiä tavoitteita, komissio kuitenkin kehottaa jäsenmaita ryhtymään toimiin, joilla mahdollisia tilapäisiä alueellisia tai sosiaalisia ongelmia voidaan vähentää. Komission mukaan EU voisi joissakin tapauksissa myöntää taloudellista tukea haittojen korjaamiseksi esimerkiksi rakennerahastosta.

Jatkoajan myöntämistä tax-free-kaupalle pidettiin mahdollisena vielä joulukuussa Wienin huippukokouksessa, jolloin komissiolle annettiin tehtäväksi selvittää hankkeen työllisyysvaikutuksia. EU:n valtiovarainministerien on tarkoitus päättää jatkoajan myöntämisestä 15. maaliskuuta. Päätös jatkoajan myöntämisestä näyttää epätodennäköiseltä, sillä se tulisi tehdä ministerineuvostossa yksimielisesti. Useat jäsenmaat vastustavat lisäajan myöntämistä. Mm. tax-free-kauppaa vastustavan Tanskan osalta muutoksen on arvioitu vaikuttavan työllisyyteen myönteisesti. Sen sijaan EU:n suuret jäsenmaat Saksa, Ranska ja Englanti ovat vastustaneet tax-free-kaupan poistamista.

Tax-free-kauppaa käyvien yrityksien etujärjestö IDFC vaati tänään ainakin viiden vuoden siirtymäaikaa muutoksille. EU teki päätöksen verovapaan kaupan lopettamisesta vuonna 1991. Suomi selviää muutoksesta muita jäsenmaita vähemmällä, sillä suurin osa tax-free-kaupasta jatkuu edelleen Ahvenanmaan ja Tallinnan laivaliikenteessä.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme