Mainos
Mainos

EU:n maatalouden hintapaketista sopu

EU-maiden maatalousministerit pääsivät tänään sopuun EU:n tulevaan satokauden hintapaketista. Hehtaaritukien leikkauksia ei tehdä vielä, vaan komissio antaa markkinauudistuksia koskevat ehdotukset tämän vuoden loppuun mennessä.

Suomi sai jo nyt kahden vuoden jatkoajan, jolla suomalainen ohra voidaan hyväksyä muita pienempijyväisenä EU:n varastoihin. Maa- ja metsätalousministeri Kalevi Hemilän mukaan samalla sovittiin, että pysyvästä poikkeuksesta sovitaan viljapaketin kokonaisuudistusten yhteydessä.

Hemilän mukaan myös muut Suomen tavoitteet menivät hyvin läpi. Hänen mukaansa myös tukileikkausten reformin siirtäminen myöhemmäksi oli Suomen toivoma ratkaisu. Kun uudistuksista päätetään, koko tukijärjestelmä on muutettava Hemilän mukaan täydellisesti.

Komission kaavailemat noin 8 miljardin markan säästöt haetaan pääsääntöisesti niin, että öljykasvien tuet maksetaan jo nyt. Alunperin tämän vuoden tuet oli määrä maksaa vasta ensi vuonna. Rahat osoitetaan karjatalouteen, joka on kärsinyt pahoin hullun lehmän taudista.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme