Mainos
Mainos

EU:n riisuttu julistus saatiin allekirjoitettua uhkauksista huolimatta

EU-johtajat ovat allekirjoittaneet Rooman-julistuksen, jossa linjataan unionin tulevaisuutta Britannian lähdön jälkeen.

EU-johtajat ovat koolla Roomassa juhlimassa EU:n 60-vuotispäivää. Tänään tulee kuluneeksi 60 vuotta siitä, kun Euroopan talousyhteisö perustettiin.

Valojen uusiminen tapahtui samassa Conservatorin palatsin salissa, jossa EU:n perussopimukset allekirjoitettiin 60 vuotta sitten.

Britannian eroneuvotteluiden pian alkaessa EU-mailla on iso tarve osoittaa yhtenäisyyttään. Ensi viikolla eroilmoituksensa jättävä Britannia ei juhlallisuuksiin osallistu.

Vakuuttelua tarvitaan, sillä EU-maat vetävät yhä enemmän eri suuntiin ja ovat ajaneet omaa etuaan. Viimeisin näytös saatiin kuluneella viikolla, kun Puola ja Kreikka uhkasivat jättää allekirjoittamatta EU:n jo valmiiksi riisutun julistuksen. Kreikka yritti tällä tavoin vaikuttaa omiin velkaneuvotteluihinsa, kun taas Puolan pääministeri Beata Szydlo on arvostellut julistuksen kirjausta eritahtisesta etenemisestä.

Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk oli juhlapuheessaan suorapuheinen ja muistutti, että yhtenäisyys on kiinni siitä, että kaikki sitoutuvat yhteisiin arvoihin ja demokratian perusperiaatteisiin.

– Ei riitä, että protestoi monitahtisuutta vastaan. Meidän pitää kunnioittaa yhteisiä sääntöjämme kuten ihmisoikeuksia, kansalaisoikeuksia, sananvapautta ja oikeusvaltioperiaatetta. Tämä on yhtenäisyyden todellinen perusta, Tusk sanoi ja EU-johtajien yleisö innostui taputuksiin.

Rooman keskustassa on järeät turvatoimet. Capitoliumin lähettyville odotetaan uutistoimisto AFP:n mukaan saapuvan kaikkiaan 30 000 mielenosoittajaa useisiin eri marsseihin, joista osa on EU-vastaisia. EU-marssin järjestäjät ovat arvioineet, että heidän marssilleen osallistuisi 10 000 ihmistä.

Kommentoi

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot