Mainos

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa

EU:n talouskurisopimuksen odotetaan menevän läpi Irlannissa ensi torstaina järjestettävässä kansanäänestyksessä.

Tänään julkistettujen mielipidekyselyjen perusteella sopimuksen kannattajilla on vankka johto sen vastustajiin nähden. Iso osa äänioikeutetuista ei tosin ole päättänyt kantaansa.

Sunday Business Post -lehden teettämässä kyselyssä 49 prosenttia aikoi äänestää sopimuksen puolesta ja 35 prosenttia sitä vastaan. Sunday Independentin lukemat olivat 42 ja 28.

Irlannissa käydyssä keskustelussa on keskitytty etenkin pykälään, jonka mukaan Euroopan uuteen vakausrahastoon on pääsy vain sopimuksen ratifioineilla mailla.

Talouskurisopimusta kannattavat kolme suurinta puoluetta. Ne ovat varoitelleet äänestäjiä Irlannin aseman heikkenemisestä euroalueella, jos sopimus hylätään.

(MTV3 - STT - Reuters)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot