Mainos
Mainos

EU:n taxfree-kaupan tuomionhetket käsillä

Verovapaan alkoholin ja tupakan myynti on henkitoreissaan Euroopassa. Jo huomenna saattavat EU:n valtiovarainministerit laittaa pisteen keskustelulle verovapaan myynnin jatkamisesta lento- ja lauttaliikenteessä. Mahdollista kuitenkin on sekin, että kysymys siirrettään EU:n seuraavaan huippukokoukseen.

Vaikka suomalaiset varustamot voivatkin jatkaa suurilta osin verovapaata kauppaa Ahvenanmaan erityisaseman turvin, on juuri Suomen valtiovarainministeri Sauli Niinistö (kok.) nimetty kansainvälisessä mediassa siksi mieheksi, joka antaa kuoliniskun verovapaalle myynnille.

EU:n viidentoista jäsenmaan olisi oltava yksimielisiä, jotta verovapaa myynti voisi jatkua ensi kesäkuun 30. päivän jälkeen. Näin yhdenkin jäsenmaan asettuminen poikkiteloin estää hankkeen. Tähän mennessä ovat Hollanti, Belgia ja ennen muuta Tanska ehdottomasti kieltäytyneet muuttamasta jo tehtyä lopettamispäätöstä. Nyt myös Suomen on sanottu olevan maa, joka ei sallisi muiden EU-maiden kansalaisten kuten saksalaisten, brittien ja ranskalaisten, nauttia verovapaista ostoksista.

Suomi ja Tanska vastustajien maineessa

European Voice -lehti, jolla on laaja levikki Brysselissä, on julistanut ennen huomista kokousta Tanskan ja Suomen valtiovarainministerien Marianne Jelvedin ja Sauli Niinistön olevan taxfreen kiivaimmat vastustajat. Jelvediä on Tanskassa arvosteltu verovapaan myynnin itsepintaisesta vastustamisesta. Arvostelijoiden mielestä Jelvedin tiukka asenne on heikentänyt Tanskan mahdollisuuksia viedä läpi muita, maalle tärkeitä hankkeita EU:ssa.

Perjantaina Jelved kylläkin jälleen julisti, että Tanskan hallituksen kanta on entisenlainen. Mutta uutistoimisto Reutersin tietojen mukaan Jelved oli Tanskan parlamentin Eurooppa-valiokunnassa luvannut, että hän on "joustava" maanantain kokouksessa. Kansainvälisessä julkisessa sanassa on näin voinut syntyä se käsitys, että taxfree-myynnin torpedoimista ajaa ennen muuta Suomi, jos kohta samaa kantaa kannatetaan eräissä muissakin maissa.

Kuusi jäsenmaata haluaa taxfreen jatkuvan

Kun EU-maiden suurlähettiläät Brysselissä valmistelivat huomista kokousta, oli taxfree-myynnin pidentämisen kannalla vain kuusi maata: Saksa, Britannia, Ranska, Irlanti, Espanja ja Kreikka. Muut, Suomi niiden joukossa, haluavat lopettaa verovapaan myynnin aiempien sopimusten mukaisesti 30. kesäkuuta.

Esille on nyt tuotu ehdotus, että verovapaa myynti jatkuisi vielä ensi kesänkin jälkeen kaksi ja puoli vuotta eli vuoden 2001 loppuun. Tämän saksalais-brittiläisen hankkeen kuningasajatuksena on, että arvonlisävero tulee voimaan myynnissä jo 1. heinäkuuta, mutta että alkoholi- ja tupakkavero tulisivat voimaan vasta vuoden 2002 alusta alkaen.

Saksa, EU:n tämänhetkinen puheenjohtajamaa, ja Britannia ovat perustelleet ehdotustaan sillä, että EU:n komissio ajama verouudistus on aivan liian koukeroinen: käytännössä varustamoiden olisi pakko muuttaa alkoholin ja tupakan veroja kesken merimatkan riippuen siitä, minkä maan vesillä alukset sattuvat olemaan.

Asia jälleen huippukokoukseen?

Suomalaisten EU-virkamiesten mukaan on jo etukäteen selvää, että huominen valtiovarainministerien kokous ei asetu yksituumaisesti tukemaan vaatimusta, että EU:n komission olisi työstettävä uusi ylimenokauden taxfree-järjestely.
-Mutta mitä tekee Saksa? Lykkäävätkö saksalaiset asian EU:n huippukokoukseen, joka pidetään Berliinissä 24.-25. maaliskuuta? mietiskeli eräs suomalainen virkamies.

Siinä tapauksessa Berliinin huippukokous olisi jo kolmas peräkkäinen EU:n huipputapaaminen, jossa keskustellaan taxfreestä. Monien tarkkailijoiden mielestä EU:n asialistan huomattavasti tärkeämpiä kysymyksiä ovat nykyisin Agenda 2000 ja EU:n itälaajentuminen. Jo Wienin huippukokouksessa joulukuussa pääministeri Paavo Lipponen (sd.) oli erittäin ärsyyntynyt siitä, että hänen saksalainen, brittiläinen ja ranskalainen virkaveljensä käyttivät kokonaisen tunnin päivälliskeskustelusta puhuakseen taxfreen jatkamisen puolesta.

Wienin huippukokouksen loppuasiakirjassa todettiin, että EU:n komission ja valtiovarainministerien olisi tutkittava, miten taxfree-myynnin päättymisen työllisyysvaikutuksia voitaisiin lievittää, "mukaan lukien ylimenokauden järjestelyjen rajoitettu laajentaminen". Vajaa kuukausi sitten EU:n komissio esitti selonteon, jossa - ei mitenkään yllättäen - todettiin, että verovapaan myynnin pidentäminen ei ole tehokas tilapäisen ja paikallisen työttömyyden vastustamiskeino.

Verokomissaari vastustaa

Verokomissaari Mario Monti on itsepintaisesti vastustanut verovapaan myynnin jatkamista. Montin mukaan se on EU:n sisämarkkinasäännösten vastaista. Monti totesi helmikuussa, että useimpien taxfree-kauppojen myynti Euroopassa jatkuu, vaikka ne eivät enää saakaan verohelpotuksia. Verokomissaari viittasi mm. amerikkalaisten lentoasemien kokemuksiin. Niillä on menestyksekkäitä kauppakeskuksia, vaikka kaupat eivät harjoitakaan verovapaata myyntiä.

Monti on myös sanonut, että työllisyys paranee tavallisissa kaupoissa. Niiden edustajat ovat valittaneet komissiolle eduista, joita verovapaat myymälät ovat nauttineet. Työllisyyttä voidaan sitä paitsi tukea niillä varoilla, joita EU-maat ovat menettäneet verottoman myynnin vuoksi. Summa on noin kaksi miljardia euroa, eli noin 12 miljardia markkaa vuodessa.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme