Mainos
Mainos

EU:n ulkoministerit puivat Iranin ydinohjelmaa

Unioni yrittää saada Iranin luopumaan ydinohjelmastaan tarjoamalla esimerkiksi kaupallisia kannustimia.

Euroopan unioni valmistelee Iranille houkutinpakettia, jotta maa luopuisi kiistellystä ydinohjelmastaan. Jäsenmaiden ulkoministerit keskustelivat asiasta tänään Brysselistä.

Pakettia odotetaan mahdollisesti jo tällä viikolla, ja sitä laaditaan Ranskan, Saksan ja Britannian johdolla.

Ulkoministeri Erkki Tuomioja luonnehti kaavailtua tarjousta "varsin anteliaaksi". Ehtona on, että Iran suostuu yhteistyöhön kansainvälisen yhteisön kanssa ja luopuu yksipuolisesta ydinohjelmastaan.

Puheenjohtajamaa Itävallan ulkoministerin Ursula Plassnikin mukaan EU tarjoaa Iranille sekä poliittista että taloudellista tukea. Lisäksi EU lupaa auttaa Irania rauhanomaisen ydinenergian käytössä.

Tarjouksen sisällöstä ei kuitenkaan ole vielä tarkkaa tietoa. EU hakee paketille ensin myös Yhdysvaltain, Venäjän ja Kiinan tukea.

Pakotteet toinen vaihtoehto

Jos Iran ei innostu tarjouksesta, on toisena mahdollisuutena on pakotteiden asettaminen Irania vastaan YK:n turvallisuusneuvostossa. EU painottaa kuitenkin, etteivät sotilaalliset pakotteet tule kysymykseen.

-Myöskään Yhdysvallat ei hae päätöslauselmaa, joka edes epäsuorasti oikeuttaisi sotilaallisia toimia, Tuomioja sanoi.

Iran ei ole suostunut luopumaan ydinohjelmastaan kansainvälisestä painostuksesta huolimatta.

Iranin mukaan sillä on oikeus ydinenergian tuotantoon. Kansainvälinen yhteisö epäilee kuitenkin, että Iran tavoittelee ohjelmalla ydinasetta.

(MTV3-STT-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme