Mainos
Mainos

EU:n vastustus roihahti Norjassa

Norjalaiset ovat äänestäneet kaksi kertaa liittymisestä EU:hun. Molemmilla kerroilla ei-leiri sai selkeän voiton.

EU:n vastustus näyttää kasvaneen Norjassa tällä viikolla. Tuoreen mielipidemittauksen mukaan 59 prosenttia maan kansalaisista sanoisi ei, jos maassa pidettäisiin nyt kansanäänestys liittymisestä EU:hun.

Aftenposten-lehden ja Norjan yleisradion NRK:n teettämän kyselyn mukaan jäsenyyden vastustajien määrä on kasvanut parissa kuukaudessa 17 prosenttiyksiköllä. Selvitys tehtiin eilen illalla, kun Hollanti ja Ranska olivat torjuneet EU:n perustuslain.

Jos otetaan epävarmat äänestäjät huomioon, EU:ta kannattaa vain 36 prosenttia ja vastustaa 51 prosenttia, kerrotaan Aftenpostenin verkkosivuilla.

Norjalaiset ovat äänestäneet kahdesti EU:hun liittymistä vastaan vuosina 1972 ja 1994. Molemmilla kerroilla ei-leiri on saanut selkeän voiton.

Vanhanen: Perustuslain kriisi siirtää Norjan jäsenyyttä

Pääministeri Matti Vanhasen mukaan EU:n perustuslain kriisi näyttää siirtävän kysymystä Norjan EU-jäsenyydestä tuonnemmaksi. Vanhanen tapasi Norjan pääministerin Kjell Magne Bondevikin Kirkkoniemessä tänään.

Vanhasen mukaan Norjan hallitus seuraa kuitenkin hyvin suurella mielenkiinnolla sitä, että EU löytäisi ratkaisun tähänkin ongelmaan.

Pääministerit saivat tapaamiseensa myös raportin rajakuntayhteistyön edistymisestä. Konkreettisena asiana käsiteltiin rajan yli tapahtuvaa koneurakointia. Keskusteluissa puhuttiin myös muun muassa Norjan ja Venäjän yhteistyöstä Barentsinmeren suuria öljy- ja kaasuesiintymiä koskien.

- Nämä ovat suuria projekteja, joihin myös suomalaisen elinkeinoelämän soisi pääsevän mukaan ja osallistuvan, pääministeri toivoi.

Vanhanen kertoioi myös selvittäneensä Bondevikille epävirallisesti venäläisten viimeaikaisia ilmatilaloukkauksia.

(MTV3-STT-NTB)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme