Mainos
Mainos

EU-perustuslain kannatuksen pelätään murenevan

Jo toisen Euroopan unionin perustajamaan tyrmäys EU:n perustuslaille on nostattanut pelkoja siitä, että lain kannatus vähenee entisestään.

Yhteensä 10 EU-maata 25:stä on tähän mennessä ratifioinut perustuslain, mutta niistä vain Espanja järjesti asiasta kansanäänestyksen. Tanskalaiset ja puolalaiset äänestävät perustuslaista syyskuussa ja portugalilaiset mahdollisesti lokakuussa. Myös Britannian on määrä järjestää laista kansanäänestys.

EU-kansanäänestykset:

Hollannin pääministeri Jan Peter Balkenende sanoi olevansa pettynyt tulokseen, mutta kunnioittavansa äänestäjien tahtoa. Tulokset ovat käytännössä lopullisia, sillä vain joitakin postiääniä on enää laskematta.

Ranskalaiset torjuivat lain sunnuntaina. Presidentti Jacques Chiracin mukaan kansanäänestysten tulosten seuraukset vaativat analysointia. Britannian ulkoministeri Jack Straw sanoi, että äänestystulokset herättävät kysymyksiä EU:n suunnasta tulevaisuudessa.

EU:n puheenjohtajamaan Luxemburgin pääministeri Jean-Claude Juncker totesi illalla, että perustuslain ratifioinnin on jatkuttava. Samaa mieltä oli Saksan liittokansleri Gerhard Schröder.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme