Mainos
Mainos

EU-perustuslaki jäissä ainakin pari vuotta

On epävarmaa, selviääkö jo vuoden tauolla ollut perustuslaki enää uudesta tauosta. Monet EU-johtajat suhtautuvatkin lakiin varsin välinpitämättömästi.

EU:n perustuslaki pidetään tuumaustauolla vielä seuraavat pari vuotta. EU-maiden johtajat sopivat myöhään eilisiltana Brysselissä, että Saksa raportoi tilanteesta vuoden kuluttua ja sen jälkeen pohdintaa jatketaan vielä vuoden 2008 loppupuolelle. Silloinkaan ei vielä tiedetä, mikä lopullinen tulos on.

- Lopputulosta ei tietenkään pysty määrittämään. Tätä voisi luonnehtia hyvin karkeaksi tiekartaksi, kommentoi pääministeri Matti Vanhanen kokouksen jälkeen.

Samaan aikaan EU pyrkii etenemään konkreettisissa hankkeissa, joilla halutaan vahvistaa ihmisten uskoa siihen, että unioni kykenee todellisiin tuloksiin. Itävallan liittokansleri Wolfgang Schüssel pitää tätä jo sovittujen hankkeiden listausta merkittävänä edistysaskeleena.

Mitään konkreettista keinoa perustuslakiumpisolmun ratkaisuksi tai EU:n toiminnan tehostamiseksi ei ole löytynyt. On epävarmaa, selviääkö jo vuoden tauolla ollut perustuslaki enää hengissä lisätauosta.

- Vastuu siirtyy Suomen ja erityisesti Saksan puheenjohtajuuksille selvittää kaikkia mahdollisia keinoja pitää prosessi elossa, sanoi Schüssel.

Vuoden 2008 loppuun mennessä monet nykyisistä valtiojohtajista ovat jo jättäneet tehtävänsä, eikä heidän seuraajiensa perustuslakiajatuksista ole tässä vaiheessa tietoa. Monet nykyisistäkin johtajista näyttävät suhtautuvat perustuslakiin varsin välinpitämättömästi.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme