Mainos

EU pui Venäjän tilannetta pienessä piirissä

EU-maiden ulkoministerit pohtivat unionin suhteita Venäjään. Asiasta käydään tänään Luxemburgissa rajoitettu keskustelu, johon osallistuvat vain ministerit ja jäsenmaiden pysyvät edustajat. Ilman tulkkeja ja avustajia pidettävä rajoitettu keskustelu on ministerikokouksissa verrattain harvinainen.

Sen katsotaan edistävän avoimempaa kommunikointia, koska neuvottelusalissa on vähemmän ihmisiä. Tshetshenian sodan jatkumisen takia eräät jäsenmaat ovat väläyttäneet kantojen tiukentamista Venäjää vastaan vaalien jälkeen, mutta samalla unioni haluaa luoda hyvät suhteet uuteen presidenttiin Vladimir Putiniin. EU:n suhtautumiseen vaikuttaa osaltaan Euroopan neuvoston tuore päätös evätä Venäjältä äänestysoikeus. Esille voi nousta myös Ruotsin maaliskuussa tekemä ehdotus sotatapahtumien viemisestä Genevessä toimivan YK:n ihmisoikeustoimikunnan puitavaksi.

Toinen rajoitettuna keskusteluna käsiteltävä aihe on Kiinan kanssa käytävät WTO-neuvottelut. EU:n kauppakomissaarin Pascal Lamyn odotetaan pyytävän jäsenmailta tarkennusta neuvottelumandaattiin. Neuvottelut ovat kestäneet odottamattoman pitkään. Lamyn tiedottajan mukaan edistystä on kuitenkin tapahtunut. Kiinalaislähteiden mukaan Kiina ei tule suostumaan EU:n vaatimukseen sallia yli 50 prosentin omistus mm. posti-, telekommunikaatio- ja vakuutusalan kiinalaisyrityksistä.

Suurin este Kiinan jäsenyydelle maailman kauppajärjestössä WTO:ssa poistui viime vuonna, kun Kiina sopi kauppaehdoista Yhdysvaltojen kanssa. EU on viimeinen merkittävä osapuoli, jonka kanssa Kiinalla on neuvottelut kesken.
(STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot