Mainos
Mainos

EU rajoittaa lihantuontia Brasiliasta

Suu- ja sorkkataudin vuoksi asetetut rajoitukset ovat merkittäviä, sillä ne voivat vaikuttaa jopa yli puoleen tuonnista. Myös Suomeen tuotavasta lihasta suuri osa on tullut nyt kielletyiltä alueilta.

Euroopan unioni rajoittaa lihantuontia Brasiliasta maassa löytyneen suu- ja sorkkataudin vuoksi.

EU-maat päättivät viime viikolla, että Sao Paolon, Paranan sekä Mato Grosso de Sulin maakunnista ei saa tuoda lihaa. Kielto koskee syyskuun lopun jälkeen teurastettuja eläimiä.

Maassa on ollut jo aiemmin alueita, joista lihaa ei ole saanut tuoda EU:hun. Viidestä maakunnasta lihaa saa jatkossakin tuoda normaalisti.

Rajoitukset ovat merkittäviä, sillä EU-komission mukaan ne voivat vaikuttaa jopa yli puoleen kaikesta tuonnista. Myös Suomeen tuotavasta lihasta suuri osa on tullut nyt kielletyiltä alueilta.

- Niiltä on tullut huomattavia määriä, rajaeläinlääkäri Lea Pessi maa- ja metsätalousministeriöstä kertoo.

Pessin arvion mukaan jopa puolet tuonnista saattaa olla peräisin näiltä alueilta. Hän painottaa kuitenkin, ettei tarkkoja tilastoja ole.

Useat maat ovat EU:n ohella viime päivinä rajoittaneet varotoimena lihantuontia Brasiliasta. Maa on maailman suurin pihvilihan tuottaja, joten rajoituksilla on suuri taloudellinen vaikutus.

Suu- ja sorkkatauti on karjassa esiintyvä erittäin tarttuva tauti, joka ei ole vaarallinen ihmisille.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme