Mainos
Mainos

EU saa oman katastrofirahaston

Euroopan Unionille perustetaan oma katastorfirahasto, josta myös EU:n hakijamaat voivat saada avustusta.

Rahaston suuruudeksi kaavaillaan noin miljardi euroa. Hankkeen taustalla on Keski-Euroopan tulvien vahinkojen korvaaminen.

Kuluvaksi vuodeksi on tarkoitus luoda 500 miljoonan euron rahasto, kertoi EU:n komission puheenjohtaja Romano Prodi. Se on tarkoitettu luonnon-, teknologia- ja ympäristökatastrofien varalle.

-Ensi vuonna rahastoon olisi tarkoitus saada kaksinkertainen summa, Prodi kertoi Brysselissä.

Kuluvana vuonna rahoitus olisi tarkoitus ottaa lähinnä rakennerahastoista ja muista käyttämättömistä EU:n budjetin varoista. Prodi korosti, että kuluvan vuoden budjettia ja Berliinissä vuonna 1999 sovittua menokattoa ei ylitetä.

Solidaarisuusrahaston perustaminen edellyttää jäsenmaiden ja Euroopan parlamentin hyväksyntää. Ennakkotietojen mukaan parlamentti suhtautuu hankkeeseen myönteisesti. Puheenjohtajamaa Tanska keskustelee asiasta jäsenmaiden kesken torstaina.

Italialaisen Prodin mukaan ongelmana on katastrofien määrittely. Siksi on tehtävä selvä ero rahastosta korvattavista kohteista ja vakuutuksen kattamista tuhoista. Maanviljelijöiden tarvitsemat varat voidaan korvata Prodin mukaan jopa sataprosenttisesti. Tämä tapahtuu myös valtion tukien turvin, mikä edellyttää komission hyväksyntää.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme