Mainos
Mainos

Eurokansalaisten valitsemassa juhlarahassa luolapiirroshahmo

Eurooppalaiset ovat valinneet ensimmäisen kerran itselleen juhlarahan äänestämällä. Eurokansalaisten internetissä parhaaksi valitsema kahden euron kolikko kuvaa luolapiirroshahmoa.

Voittajakolikon on suunnitellut Kreikan keskuspankin muotoilija George Stamatopoulos. Ensi vuoden alussa ilmestyvä raha juhlistaa vuosikymmen sitten toteutunutta talous- ja rahaliiton perustamista sekä euron käyttöönottoa.

Yli 141 000 ihmistä osallistui voittajan valintaan tammi-helmikuussa. Ehdokkaita oli tarjolla viisi. Kolikoita lasketaan liikkeelle kaikissa euroalueeseen kuuluvissa jäsenvaltioissa yhteensä noin 90 miljoonaa kappaletta.

Uusia erikoisrahoja lyödään EU:ssa vuosittain. Suomessa on tähän asti ilmestynyt viisi erikoisrahaa, joiden aiheina ovat olleet EU:n laajentuminen 2004, Suomen 50-vuotinen YK-jäsenyys 2005, yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden satavuotispäivä 2006, Rooman sopimuksen 50-vuotisjuhlavuosi ja Itsenäinen Suomi 90 vuotta 2007.

Suomessa Rahapaja lyö kaikki metallirahat, myös uudet kahden euron erikoisrahat.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme