Mainos
Mainos

Euroopan helteiden ennustetaan vihdoin hellittävän

Saksan ilmatieteenlaitos lupailee sään vihdoin viilenevän. Ranskassa kuumuus ei ainakaan vielä osoita päättymisen merkkejä.

Ennätyshelteet uuvuttavat edelleen manner-Eurooppaa, mutta helpotusta saattaa olla luvassa jo piakkoin. Odotettuja uutisia on kertonut Saksan ilmatieteenlaitos, jonka mukaan sinnikkäästi Euroopan päällä pysytellyt korkeapaineen keskus heikkenee hiljalleen.

-Helleaalto on ohi. Lämpö ei enää kohoa 40 asteeseen, lupaili meteorologi Michael Knobelsdorf tiistaina.

Parempia aikoja ja kaivattuja sateita lupailtiin myös Saksan ja Puolan rajalle, missä Oderjoen pinta on laskenut alimmilleen 30 vuoteen. Vedenpinta on pudonnut tavanomaisesta kahdesta metristä 54 senttimetriin, joten laivat eivät enää pääse liikkumaan joella. Vedenpinnan laskemisen syy on selvä: Oderin seudulla ei ole satanut yli sataan päivään. Lähikaupunkien onkin pitänyt patistaa väestöään säännöstelemään vettä säiliöiden tyhjentyessä.

Paahtava kuumuus jatkuu Ranskassa


Ranskassa helle ei ole vielä osoittanut merkkejä päättymisestä, ja paahde alkoi kuumentaa myös tunteita: Besanconin kaupungissa bussinkuljettajat uhkasivat aloittaa lakon, ellei heille anneta lupaa pitää shortseja ja aurinkolaseja työssä ja autoihin asenneta ilmastointilaitteita. CGT-ammattiliiton mukaan olot busseissa ovat sietämättömät, mutta 400 kuljettajan työnantajana toimiva CTB-yhtiö ei vain suostu taipumaan työasukiistassa. Kuskeille on sentään annettu lupa ajaa ovet auki.

Ympäristöjärjestöt puolestaan raivostuivat Ranskan hallituksen päätöksestä antaa ydinvoimaloille erikoislupa laskea lauhdevettä takaisin jokeen normaalia lämpimämpänä. Greenpeacen edustajan mukaan tämä lisää kalakuolemien määrää. Erikoisluvasta huolimatta valtion sähköyhtiö Electricite de France kertoi leikanneensa viime päivinä tuotantokapasiteettiaan 4000 megawattia, mikä yhtiön johtajan Francois Rousselyn mukaan vastaa neljää ydinvoimalaa. Roussely arvioi kuitenkin, että sähkökatkoksilta vältytään.

Palomiehet kertoivat hyviäkin uutisia: Ranskan kaakkoisosaa koetellut metsäpalo on saatu hallintaan. Palo ehti tuhota viikon aikana yli 2000 hehtaaria metsää Luceramin kaupungin lähistöllä. Espanjan koillisosassa sen sijaan metsäpalot riehuivat edelleen, ja viranomaiset kuvasivat tilannetta vaikeaksi.

(MTV3-STT-DPA-Reuters-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme