Mainos

Euroopan hylätyt kirkot heräävät henkiin upeissa kuvissa – "Yritän vangita niiden kauneuden"

Kuvat hylätyistä kirkoista antavat katsojille mahdollisuuden nähdä Euroopan upeita kirkkoja vuosia sen jälkeen, kun ne eivät ole olleet enää käytössä. 

Rakennukset ovat nykyisin muisto vain siitä, mitä ne olivat entisessä loistossaan. Tänä päivänä kirkon penkit ja käytävät ovat pölyn ja lian peitossa, ja kasvillisuus punkee esiin koloista. 

Tämä asia ei ole kuitenkaan lannistanut kaupunkimiljöössä viihtyvää valokuvaaja-Romania. Päinvastoin, sillä kuvaaja kertoo hylättyjen kirkkojen olevan hänen lempipuuhaansa. 

– Olen kuvillani yrittänyt vangita hylättyjen kirkkojen ja kappeleiden kauneuden. 

Valokuvausprojektiin Roman on käyttänyt yli kolme vuotta. Kuvatut kirkot sijaitsevat eri puolilla Eurooppaa, muun muassa Ranskassa, Italiassa ja Belgiassa. 

30-vuotias IT-alalla työskentelevä hylättyjen kirkkojen taltioija kertoo, että tutustuminen kirkkojen arkkitehtuuriin oli “kiehtovaa”. 

– Nämä paikat ovat usein todella vanhoja, kantaen mukanaan valtavan palan historiaa. Jokainen paikka kertoo oman erityisen tarinansa, kuvaaja kertoo projektista. 

Jotkut paikat olivat Romanin mukaan vaikeita tutkia. Esimerkkinä Roman mainitsee yhden paikan, jonne hänen täytyi kiivetä vuoren rinnettä ylös 45 minuuttia päästäkseen sisälle kirkkoon. 

Vaiva kuitenkin palkittiin. 

– Rakastan sitä salaperäisyyttä, mitä tapahtuu alttarin takana, ja kohtasin näissä paikoissa aivan upeita asioita. 

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot